Tekemisen meininki!

Päätettiin yhdessä, että joulukuu on erityinen: joulukuussa ollaan aikuisia, ja siivotaan jälkemme, aina heti.

Me ollaan nimittäin niitä ihmisiä, jotka jättää astiat pöydälle, jugurttipurkin kannet tiskipöydälle, läikkyneen mehun pöydälle, likaiset vaatteet lattialle ja niin edelleen. Vaikka sitä tietää, että se puurolautanen lähtisi paremmin puhtaaksi jos sen laittaisi heti koneeseen. Ja että se mehumuki homehtuu jos sen jättää sohvan viereen lattialle viikoksi. Suurimmassa osassa kodinhuoltoa, jos sen homman tekisi heti, siitä olisi vähemmän työtä.

Mutta kun se ajatus, että "teen sen joskus myöhemmin" on vaan niin houkuttava.

No, nyt on aivopesukuuri käynnissä. Tiskit menee heti koneeseen, pyykit koriin, roskat heti roskiin – ja kun laitetaan ruokaa, pitää samalla siistiä, kun kokkailee, eikä jättää keittiötä näyttämään kuin pommin jäljiltä. Harjoittelu aloitettiin jo Movemberin puolella.

Ja se on VAIKEAA. Sitä ei edes huomaa. Teepussi jää tiskipöydälle, vesilasi pöydälle. Eikä ole mitään muistikuvaa, että olisi ne siihen jättänyt. Molemmilla meistä kertyi jo miinuksia harjoittelukierroksella.

Nyt joulukuussa paineet lisääntyy: jos kämmii, eikä ole iltaan mennessä siivonnut jälkiään, joutuu tiskaamaan ne tiskit, jotka ei mee koneeseen. Joka siis ei ole mikään helppo homma meidän talossa. Pitää ensin kävellä kylppäriin avaamaan kylppärin hana täysille, odottaa, että tulee varmasti kuumaa vettä. Sen jälkeen mennä keittiöön, ja avata keittiön hana kuumalle täysille. Jos sitä tulee vaan ihan liru, pitää mennä säätämään kylppärin hanaa hiukan pienemmälle. Sitten voi sulkea kylppärin hanan, jotta saa keittiöön hiukan enemmän painetta lirutuksen sijasta.

Juoksevalla tulikuumalla vedellä tiskaus matalassa lavuaarissa on aikamoista, mää ainakin saan sitä aina roiskutettua päälleni. Ja se vesi on siis aivan kiehuvan kuumaa. Ja jos vahingossa sulkee keittiön hanan, pitää aloittaa koko ruljanssi alusta.

Saapa nähdä, onnistuttaisiinko me kuukaudessa muuttamaan piintyneitä huonoja tapoja. Toivottavasti. Haaveena kun olisi, ettei lauantai-aamuisin tarvitsisi aina olla siivoomassa marttyyrinä.

Lilliina balleriina

On ollut hiukan hiljaista blogirintamalla. Perustekosyyt, on ollut kiire, ja paljon kaikkea muuta. Ja töiden ohessa olen koittanut pitää liikunta-aikataulusta kiinni. Se piristää kummasti, täällä on nyt ollut kylmää ja sateista. Endorfiinit on jees!

Mun uimakurssi loppui, opin uimaan. Mun uimatyyli on kicktastic, eli potkin liikaa, ja teen käsillä liian vähän. Tyypillistä ihmisille, jotka on uineet paljon lapsena. Mutta nyt on siis sen verran taitoa uida "oikein", että uskaltaa mennä uimaan matkaa muiden uimareiden sekaan nolostumatta. Täytyy harkita, ottaisko vielä toisen kurssin, jossa voisi hioa vielä tekniikkaa. Teen vielä monia juttuja väärin, ja sen takia en jaksa uida kuin yhden altaanmitan kerralla, ja sit pitää pysähtyä vetämään henkeä. Tosin tiedän, mitä teen väärin, ja varmaan osaisin itsekin reenata sitä paremmaksi. Potkin liikaa, joka kuluttaa paljon energiaa, käännän kroppaa liikaa kun vedän henkeä, ja en puhalla riittävästi ulos, joten sisäänhengityksessä tuntuu siltä, etten saa vedettyä riittävästi ilmaa. Mutta kivaa se on. Paitsi uimalaseista ja lakista jää rumat rannut naamaan kun lähtee uimahallilta...

Sen lisäksi olen löytänyt uuden paikan Zumbailla, kun edellisestä paikasta loppui kaikki tanssitunnit (ja piti käyttää loput kymppikortista spinningtunneilla, YÄK) ja mikä on vielä parempaa, uuden balettitunnin! Lauantaisin puoliltapäivin. Kaksi tuntia, opettajana entinen Oakland Balletin prima ballerina, hirmu mukava. Kuten koko muukin ryhmä, kaikki on tosi mukavia, ja toivottivat tervetulleeksi ja juteltiin ja naurettiin yhdessä. Ryhmässä on paljon eritasoisia tanssijoita, joista osa on aloittanut baletin vasta aikuisena, ja muutama on selkeästi tanssinut koko ikänsä. Ja eri ikäisiä, teineistä senioreihin. Mun taidot menee sinne jonnekin puolivälin yläpuolelle. Koko tunti meni yllättävän hyvin. Se on hassua: mun aivot ei todellakaan muistaisi, mikä ihme on rond de jambe a terre en dedans tai assemble, mutta mun kroppa muistaa! Kun näkee sen liikkeen, ja sitten koittaa itse, niin jalat muistaa, miten se tehtiin ja mikä se perusidea on. Ja kädet menee automaattisesti oikein, vaikkei niitä edes ajattele.

Kai se on vähän ku pyörällä ajais.

Tosin pyörällä ei tarvi tehdä piruetteja.