Palaveria pukkaa...

Olen sopeutunut oikein hyvin uuteen työpaikkaani. Teen kiinnostavia juttuja, piirrän ja suunnittelen uudelleen niiden koulutusmateriaalit, ja aloitin urakkani ohjelmakatalogin työstämisessä.

Mutta. Ja tämä on iso mutta.

Ne palaverit ja höpöhöpömeininki. On joteski vaikeaa vähään puheeseen ja maalaisjärkeen nojautuvana sopeutua siihen tapaan toimia. Näin ne kaiketi kaikki sitten toimii.
Muutama esimerkki:

Keskusteltiin tämänpäiväisessä staff meetinkissä tunti siitä, kuka pakkaa 40-neliön toimistohuoneesta mitäkin. Sitä varten oli tehty kaksi exceliä, kaavio jokaisesta huonekalusta ja äänestettiin ainakin kahdesti siitä, kuka pakkaisi jonkun kaapin sisällön. NIIN USKOMATONTA TOUHUA! Ja siis tähän hukattiin hirvittävä määrä 10 ihmisen aikaa. Kun lopputulos oli, että jokainen pakkaa vähän niinku omat jutut ja yks tyyppi hoitaa jääkaapin ja toinen kahvinkeittimen. Kuinka vaikeaa siitä voi tehdä?

Ei niin vaikeaa kuin myslipatukoiden valitsemisesta.

Ekaan staffmeetinkiini menin innolla. Paltsun tärkeimpänä asiana tuntui olevan, mitä myslipatukkamakuja tilattais. Siitäkin luonnollisesti äänestettiin, jaettiin Excel-lomake, jossa oli listattuna kaikki maut ikinä (joku oli siihenkin saanut tuhlattua ainakin kaksi tuntia), ja jokainen sai ruksata 7 ääntä omille suosikeilleen. Sitten vielä jaksettiin jauhaa, että mitäs jos tulee tasapelejä...

Ihme kyllä, päätös oli, että patukkavastaava saisi siinä tilanteessa päättää.

Ja se, että on kyseessä Earth Island Instituutin alainen ohjelma, nää tyypit tuhlaa hirveesti paperia. Ne muuttopakkauspaperit, jokainen sai kolme kahden paperin nippua. Joilla ei tehnyt MITÄÄN sen kokouksen jälkeen.

Tosin niillä ei ole videotykkiä, mutta miksei sitä voinut näyttää (10 ihmiselle) siitä läppärin näytöltä ja merkata suoraan exceliin?

raaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaah.


Mulla on tapana tehdä asiat vaikeesti. Mutta ei näin vaikeesti.

Toinen asia, mihin en sopeudu, on se, kuinka pitää kokoajan viestiä positiivisesti. Teit mitä tahansa, lähetit yhden lauseen sähköpostin tai tiskasit oman teekuppisi, pääesimies kiittää. "Kiitos kun teit sen, propsit hei sulle. Arvostan tätä todella." Ei tarvi kiitellä koko aikaa, se on mun työ! Propseja annetaan luonnollisesti joka palaverissa. Eli listataan kaikki, mitä kukaan on suunnilleen ikinä onnistunut tekemään, ja kiitellään vuolaasti. Propsaajan kanssa jos on samaa mieltä, pitää tehdä sormilla twinkle-liikettä. Siis sellaista tuiki tuiki tähtönen -taikatenppuliikettä sormilla.
Niin, ja jos toimisto on liian äänekäs, olisi liian helppoa sanoa, että "olisitteko hiljempaa", niin tottakai siihen on sovittu koodisana "sinilintu".

Onneksi ne on kaikki tosi ihania ihmisiä, muuten en kyllä kestäis.
Ja onneksi vapaaehtoiskollegani on samaa mieltä ja ihan kypsänä. En ole siis ainoa kärtty, eikä kyse ole kulttuurierosta.

Hassua, kuinka edellisessä työpaikassani en juuri koskaan saanut positiivista "hyvin tehty"-palautetta, ja nyt saan sitä liikaa... ihminen ei ole koskaan tyytyväinen.