Ol kerran Keinäsiä kaks, joist' toinen koki joulun rakkaammaks.
Hän miehens' sai kuusen kotihinsa kantamahan, hälle koristeltevaks, ihasteltavaks.
Vaan onni ei ollut kuusella myötä, neulasensa varisteli surkeana, kuivuen.
Sen päätti joulumielinen pelastaa, vaik tarkoitti se vaivaa, vaivaa, sahaten.
Koristeet keräsi kekoseksi, sahalla jalasta palasen pois pakotti.
Hiki virtas, niinkuin voimasanat, kun sahasta lakkas virta, toisen ruoste vei.
Ylpeänä kuusen uudelleen kohti kattoa kohotti, koristi ja kehui.
Vaan kuusen kohtalo yhä oli karu.
Päiviä myöhemmin palas kuusi tantereelle, särkyi korut,
havut, vedet lattialle norui.
Yhä kuusta koittivat kohottaa taivahalle - vaan kuusi nojasi vaan vasemmalle.
Kun koittaapi huomen, tiemme rautakauppaan vie.
Kas kun markalla saapi markan tavaran, ja kuuselle kallihimpi kanta ainoa oikea lie.
Nyt juopi kuusi vetensä pyyhkeestä muovipussi kannassaan,
kunhan vain kuusirukka ei nyt heti joutaisi kuolemaan...
Aina ei käy niinkuin Strömsössä.
No comments:
Post a Comment