Pahoittelut kahdesta englanninkielisestä postauksen nimestä peräkkäin! Ei vaan ajatus aina kulje, ja onhan näitä nyt jo satoja pitänyt keksiä! Joulukoristelusta on siis kyse.
Tilasin takanreunukselle huovasta tehdyt joulusukat. Musta nää oli hirmu söpöjä, ja tavallaan tosi skandinaavisia.
Tänään lauantaina kävin ostamassa materiaalit tällaisen succulent (mehikasvejako ne nyt sitten oli?) -kranssin ainekset. Siihen tulee rautalankakehikko, multaa, sammalta ja sitten siihen istutetaan noita kasveja. Pitäisi kestää elossa kun vaan kastelee ja lannoittaa. Ne maksaa 100 - 150 dollaria valmiina, joten siksi päätin tehdä sen itse netistä löydetyillä ohjeilla. Toivottakaa onnea.
Olen myös tutkinut, mitä maksaisi sellainen joulukuusi, jossa olisi juuret, ja jota voisi säilyttää ulkona isossa ruukussa muuten ja siirtää jouluksi sisälle. Niitä on ja ihmiset tekee sellaista paljon. Musta se on hyvä idea. Oon jo pitkään miettinyt, kuinka ois kiva meidän portaikkoon laittaa joku kasvi. Siinä on sellainen tyhjä tasanne, joka kaipaa elämää.
Joulukoristeissa mun pihiys tulee esille eniten. Tuntuu tyhmältä maksaa 10-20 dollaria jostakin, minkä ihan helposti voisi tehdä itse. Tähän mennessä "no ton vois tehdä itsekin"-listalle on päässyt:
Huopaporo, siluetti vaan leikataan paksusta huovasta.
Tammenterho valkoisesta posliinista, DAS-massalla sais helposti vastaavan
Paperimassasydämet ja -tähdet (sekä muhjumassasta että paperisuikaleista tehdyt)
Pahviset lumihiutaleet, jotka on maalattu kimallemaalilla
Peltisiä enkeleitä ja milagro-sydämiä (ookoo, ehkä vähän vaikeempi jo tehdä ite)
Ainoa, mitä en oo kuvitellut osaavani tehdä itse on lasiset pallot. Yhdessäkin kaupassa oli ihania kirkkaita lasipalloja, missä oli huurremaalilla lumisia maisemia. Ne oli todella kauniita.
Onhan tässä vielä kuukausi aikaa... askartelu alkakoon!
Hannan kuoroesitystä katsomassa. Tulee ihan jouluolo.
Viime viikolla osuin paikalle, kun Macy'sin joulukuuseen ripusteltiin valoja. On se aika iso. Myös tämänvuotiset jouluikkunat olivat paikallaan: ja niissä oli taas pikkukissuja ja -koiruja!
Tässä kuva viime vuodelta:
http://www.sfspca.org/adoption/macys.shtml tuolla näkyy webcamikuvaa. Öisin ne on nukkumassa vaan.
Samana päivänä sytytettiin Market Streetin jouluvalot. Siellä oli lumihiutaleballerinoja, tonttupuhallinorkesteri (tuli Treen Stockan Hullut Päivät mieleen!) ja niiden keskellä poseeraa meidän ikioma pormestari Gavin Newsom! Wooo! Julkkis! Kiitospäivänä torstaina matkustin Half Moon Bayhin, jossa oli Tarkiaisten surfin'&turkey - kiitospäiväillallinen. Minä vein sinne alkupaloja. Tein päärynä-sinihomejuusto-nyyttejä. http://find.myrecipes.com/recipes/recipefinder.dyn?action=displayRecipe&recipe_id=1731436
Mitenniin mun nyytit ei näytä samalta? (mulla ei ollut minimuffinssivuokia, joista toi muoto ois tullu)
Niin piti askarrella.
Koska eka satsi, jotka muotoilin/taittelin kupeiksi, tuli uunista ulos lättänöinä.
Taikina oli valmistaikinaa, yllättävän hyvää. Vasemmalla mun "piparimuotti", maustepurkin kansi, jolla leikkelin paloja taikinasta.
Ja lopputulos? Oikein maukas. Menivät kuin kuumille kiville. Kylminä. Tein ehkä jopa liian vähän, koska en ollut ajatellut, että 25 hengen 7 lasta olisivat innostuneita sinihomejuustosta. Vielä mitä! Ne popsi niitä eniten.
Oli hauska Thanksgiving, viime vuonna oltiin Samin kanssa kahdestaan jonkun hotellin illallisella, tänä vuonna olin yksinäni liikkeellä, mutta porukassa. Oli kiva, ettei ihan yksinään tarvinnut olla!
Joulua odotellessa. (ja ei, meidän suunnitelmat ei ole vieläkään selvillä)
Harvey Milk oli ensimmäinen homopoliitikko Yhdysvaltojen historiassa. Tai ainakin ensimmäinen kaapista ulos tullut. Leffa pyörii nyt teattereissa, ja mulla on kaksi kaveria siinä mukana ekstroina ja sivuroolissa, Jessie ja Natalie.
Jessie on jopa trailerissa.
Tossa on se traileri:
Ensi-ilta oli jo kuukausi sitten, olikin itseasiassa hölmöä, että se tuli teattereihin vasta nyt. Vaikuttaa hyvältä leffalta. Nyt on teattereissa kaksi poliittista elokuvaa, toinen on Milk ja toinen W.
Ei-niin-mairitteleva elämänkertaelokuva kohta ulos Valkoisesta Talosta potkaistusta pressasta. Ois kans kiva nähdä.
Ja koska tässä ollaan oltu niin elokuvateollisuuden pauloissa lähiaikoina, niin pitäisi kyllä katsoa se Wall-e, tapasin viikonlopulla tyypin, joka oli töissä Pixarilla, ollut siellä alusta alkaen. Oli vaikeaa olla olematta typerästi virnuileva fanityttö.
Kun en kerran saa lemmikkiä, ja aviomieskin on maailmalla rilluttelemassa, niin ei kai tässä muu auta kuin hankkia virtuaalilemmikki. Hamsteri se taitaa olla. Aika addiktiivinen. Jos klikkaa ruudulle, sitä voi ruokkia, jonka jälkeen hamsu seuraa kursoria. Pyörää klikkaamalla se lähtee kipittään ympäri.
Näytän kamalalta, mutta tukka tässä nyt on pääosassa. Kävin siis jälleen kerran hiusmallina (10-20 dollarin lasku kiehtoo enemmän kuin 200 dollarin). Olen kasvattanut a-linjan polkkaa nyt pois, ja tukkani oli vähän outo, kun päällihiukset oli lyhempiä ja alta pukkasi pidempää osiota lyhyiden läpi.
Ajatuksena mulla oli tällainen malli:
Mutta koska kampaamo oli "tarkkuusleikkuuseen" erikoistunut, kampaajani halusi välttämättä harjoitella jotakin, mikä kuulosti ihan hyvältä. Mutta oli loppujenlopuksi se sama iänikuinen a-linjan polkka. Eikä se ollut musta yhtään rikottu a-polkka, mitä se lupasi, että luopuisin alkuperäisestä ideastani, vaan päinvastoin hyvinkin siisti ja geometrinen. Se on ihan kaunis leikkaus, sopii mulle ja se on hyvin leikattu, mutta silti... No, sen siitä saa, kun menee malliksi. Mielipiteitään voi esittää, mutta niitä ei kuunnella.
Ja toim. huom. : tuota päätä ei ole laitettu tai föönattu. Ihan suihkaus lakkaa edessä, että pysyvät sivulla. Niska on tässä mallissa kauniisti leikattu, eikä vaan vedetty trimmerikoneella.
Kampaaja oli tosi hurmaava aasialainen poika Bleu, jolla oli ruotsalaisen poikaystävän kanssa vaikeeta. Annoin parisuhdeneuvoja skandinaavipsyykeen. Me kun ei puhuta tunteista ellei oo aivan pakko.
...tai ainakin kahden viikon. Sami lähti euroopankiertueelle, kävin lentokentällä saatilla. On näppärää, kun Bartilla pääsee omalta kotipysäkiltä lentokentälle ulkomaanterminaaliin sisälle. Sunnuntai oli shoppailupäivä, mun ostos oli kanisteri veden säilytystä varten maanjäristyspakettiin. Sami sai uuden lentomatkalaukun. Se on reppu, jossa on pyörät ja vetokahvat. Se on myös kevyempi kuin 'kromipyörä', perinteinen lentomatkalaukku. Repussa on myös erillinen topattu läppäritasku ja paikka iPodille ja kuulokkeille. Lisäksi laukulla on 10 vuoden takuu. Hyvä ostos siis. Seuraavat kaksi viikkoa oleilen siis yksin kotona, ajatuksena on laittaa kotiin vähän joulutunnelmaa, ovikranssi pitää saada ja sukat takanreunukselle ainakin! Joulukuusi tuntuu vähän turhalta, mutta täytyy katella. Aivan käsittämätöntä, että on kohta jo joulukuu!
Tai sit ei. Paljon odottelua ja kuiskintaa. Mun tehtävä oli hakea kahvit aamulla ja lounaat iltapäivästä. Ei paha. Loppuaika ìstuskeltiin käytäväs ja odotettiin.
Ja muita typeriä käännöskukkasia. Nyt se on siis tehty, käänsin viimeviikkoisen Top Chef NY:n ensimmäisen jakson suomeksi. Tekstitin ihan omilla pikku kätösilläni mäkin iMoviessa jokaiseen 2 sek - 10 sek pätkään suomeksi suunnilleen sen, mitä siinä sanotaan.
Ei, se ei todellakaan vastaa sitä, mitä telkkarista näkee, en ole ammattikääntäjä, ja mulla ei ollut innostusta käyttää siihen kauheasti aikaa. Koska siihen meni jo nyt kauheasti (lue: tunteja) aikaa ja hikeä. Ei sillä, iMovieta kokeilin ekaa kertaa, ja ihan ilman manuskaa osasin alkaa tekstittämään ja editoimaan. Hyvä minä! (tai hyvä Apple, intuitiivisten käyttöliittymien suunnittelija nro 1!)
En ole kääntänyt ihan kaikkea, ja sinne jäi kirjoitusvirheitä. Osa tekstityksestä on pinkkiä, koska ohjelmassa oli jo tekstitystä valkoisella, plus ärsyjä mainoksia ruudun alareunassa palloilemassa.
Tottakai, kun olin projektissani yli puolenvälin, kuulin, että siihen hommaan olisi helpompikin tapa, ja jos se toinen tapa (tai toinen ohjelma siis) on helpompi, saatan jopa jaksaa kääntää kaikki jaksot. Jos ei, niin tää on ainoa, ja saatte luvan opetella englantia tai hommaamaan simultaanitulkkaajan. Tai odottamaan, että se tulee SubTV:lle.
En paljasta, miten siinä jaksossa kävi, mutta sen oin paljastaa, että Stefan on yhä mukana ja mä olen täysin koukussa.
En luonnollisesti voi laittaa videota tänne jakoon, mutta voin sen lähettää sähköpostilla tai ehkä jopa cd:llä (tai voisin kokeilla jopa dvd:n polttoa, jotta voisitte katsella Stefua telsusta), riippuen nyt ihan siitä, kuinka iso tosta tulee. Skypenkin kautta voisi kokeilla tiedostoa sitten lähettää.
No, eipä kummempia. Vähän sellainen "Kuka ei kuulu joukkoon"-olo on, koska olen toimistomme ainokainen naispuolinen henkilö, joka tuntuu käyttävän rintaliivejä tai meikkiä... tai olevan hetero. En myöskään käytä vaelluskenkiä ja reisitaskuhousuja kuin harvoin.
Työtehtäviini kuului edellisellä viikolla muunmuassa:
Pomon läppärin ääniongelman korjaaminen (pistin voluumit päälle ja ihmettelin webcamin ajureita)
Otin vastaan Gear Libraryn palautuksen, kokosin kaksi omituista telttaa (siinä oli kuusi kaarta, joista pisimmät meni kahdesti ristikkäin) ja tutustuin tuotteisiin, mitä nää tarjoaa. Pikkasen on erilaista tavaraa, kuin Roineen Tyttöjen materiaalivarastossa...
Tein Wordiin lomakepohjan virallisen painotuotekirjepohjan pohjalta, jota ei ole painatettu enää, kun se on kallista
Aloitin miettimään, millä tulevasta katalogista saisi kustannuksia alas. Tämä tulee olemaan mun pääprokkis.
Näpyttelin tekstiä tulevaan opintomateriaaliin, joka on ollut lähinnä kopionkopionkopioita kirjoista. Nyt rikotaan vähemmän tekijänoikeuksia, kun tekstit näpytellään uusiksi ja graafit piirretään uusiksi.
Miinuksia työpaikalla on se, että siellä on enemmän ihmisiä kuin koneita, kuumaa ja tunkkaista edellämainitusta syystä, likaista ja saan joka päivä kello 2.30 päänsäryn, joka kestää iltaan asti. En oikein ystävysty toisen program internin kanssa. Mutta eipä me olla yhtäaikaa toimistolla kuin yksi päivä viikossa. Pomo on tosi kiva, joskin jaksaa nähdä vaivaa mun vaatteista.
Olen syönyt lounaaksi muunmuassa merilevä-sobanuudeleita. Jännää.
Työskentelen sittenkin vain puolikasta viikkoa, ke-pe. Sopii mulle.
Pääsen lumikenkäilykurssille talvemmalla.
Sain kirjan.
On järkyttävää, että San Francisossa on lapsia, jotka eivät ole nähneet merta tai metsää. Tuntuu ihan hyvältä olla sellaisessa mukana. BAWTin ohjelmissa mukana olleet nuoret pärjäävät luontokokemuksensa jälkeen paremmin koulussa, ja kokivat reissun luonnetta vahvistavana, mullistavana kokemuksena. Ja se on hienoa se.
"I like to play indoors more, because that's where the outlets are". On kamalalla tavalla hauska sitaatti kirjasta. Lapset tykkäävät leikkiä sisällä, tietokoneiden ja lelujen kanssa, koska ulkona ei ole mitään tekemistä. Tai ainakin se pitää keksiä itse. Osittain tätä ajattelumallia vahvistavat myös nykyiset vanhemmat, jotka pelkäävät päästää lapsia leikkimään ulos itsenäisesti, koska maailma on vaarallinen paikka.
Onneksi asuin lapsuuteni lintukodossa, jossa lapset saivat riekkua ulkona ja kiipeillä puissa ja syödä ketunleipiä metsässä ja lutrata purossa ja rakentaa majoja.
Ja onneksi olin partiossa. Se teki mulle niin hyvää, koska olin (ja olen yhä) mukavuuttarakastava, arka tapaus, jolle vastuunottaminen ja sitkeä sisu on vaikeaa. Minulle tulee mahdollisuus osallistua BAWT:in 5-päiväiselle vaelluskurssille, jonka pääasiallisia asiakkaita ovat nuoriso-ohjaajat. Siellä jokainen johtaa joukkoa vuorotellen. Niin ei mun luonteelle soveltuvaa. Ja siksi hyvä.
Hanna ja Mikko (ja Maikki tietysti) ovat kutsuneet meidät usein mukaan Fort Funstoniin. Autottomina ihmisinä ei ole kuitenkaan tullut usein lähdettyä, mutta tänään Sami oli mobiiliseminaarissa, ja mahduin mukaan Tervahautojen autoon.
Fort Funston joka on kaupungin ranta / puisto, jossa koirien juoksua vapaana katsotaan läpi sormien. Koiran pitäminen vapaana on kiellettyä kaupungissa muutamaa virallista "off-leash dog run" -aluetta lukuunottamatta. Dolores Park on yksi niistä. Fort Funston ei ole sillä listalla mukana, mutta epävirallisesti se on koirapuisto. Puistosta löytyy jopa koirien juomakuppeja ja vesipiste. Kaikki rannalla ja puistossa olijat olivat siellä koirien kanssa. Se oli koirakuumeisen paratiisi.
Päivä oli ihana, aurinkoinen ja kuuma. Funstonissa löytyy polkua onneksi joka lähtöön, varjoisemmista alueista hiekkarantaan ja aukioihin. Maikki-raukka oli ihan poikki. Maikki on amerikanbulldoggi, painaa noin 40+ kiloa, ja on aika höntti nuori koira. Maikilla ei ole ihan täyttä käsitystä massastaan – tänäänkin melkein kumosi miehen, kun lyöttäytyi lähelle rapsutuksia hakemaan...
Hiekkadyyneillä voi myös ratsastaa hevosilla.
Maikki juomatauolla.
Aukiolta pääsee muutamasta kohtaa alas rantaan. Hannan tilassa ei alas kapuaminen ollut vaihtoehto (saatika takaisin ylös, jos synnytys sattuisi käynnistymään!), lisäksi Maikilla oli riekkumiskielto, kun jokin aika sitten oli kaahottanut mäkiä alas ja satuttanut selkänsä. Kuvassa näkyvä valkoinen piste on siis ihminen ja tumma pilkku sen vieressä koira.
Tulla on hyviä kuvia (skrollaa sivun alaosaan) Fort Funstonista. http://www.bahiker.com/sfhikes/funston.html
Sinne olisi kiva mennä uudelleenkin – jopa patikoimaan pidemmänkin reissun. Ikävä kyllä julkisilla sinne on aika tuskaista mennä... 1 tunti 15 minuuttia kolmella vaihdolla... verrattuna autolla kestävään 15 minuuttiin...
Täytynee siis lyöttäytyä Maikin kaveriksi useamminkin. Mikä olisi hyvä idea muutenkin, sillä tulen olemaan Maikin pissattaja, kun synnytykseen lähtö tulee. Onneksi Maikki on hyvin koulutettu eikä vedä. Musta ei olisi sille vertoja siinä pelissä.
Kiva sunnuntaipäivä, kiitoksia seurasta Maikki ja muut!
Syyssateiden jälkeen muutama kevättä ajatellen istutettu kukkasipuli pukkaa versoa. Iik!
No, toisaalta on lohdullista, että jokin edes kasvaa mun ansiosta. Vaikkakin väärään aikaan. Hirmuisen projektin jälkeen (hanki kasvi, hanki kompostia, myllää kova savimaa, poista kanto, irrota ja kastele puskaa) mun hebe otti ja kuoli. Ainoa ostamani kasvi. Tein sitten maaperätestin, ja se kuntoon fiksattu alue oli periaatteessa myrkyllisen alkalista. Ja sitä ei oikein pysty noista lukemista laskemaan, opastetaan joka paikassa kaivamaan se maa pois ja laittamaan uutta tilalle, jos lukemat on noin pahat. Pitäisi ostaa pari testeriä vielä, että olisko se sen kompostin vika vai maaperän.
Tällä erää päädyin vain siirtämään pari kasvia ruukuissa myllättyyn kohtaan. Odottelen kevättä ja uutta inspistä tällä saralla.
Ruukusta ja ruukun vierestä. Sydänlehtinen kasvi siirtyi ruukkuun. Haaveena kun olisi tälle kohdin istuttaa jotakin näyttävää köynnöstä – etelän lomilta tuttu bougainvillea olisi ihana. tai sitten istutan vaan jotakin, mitä saan Craigslistin Free -osastosta. Haaveissa olisi myös kukkalaatikko makkarin ikkunalaudalle.
Seuraava projekti on hommata lisää kasveja sisälle.
Kokkaa ja tuo kukkia. Tässä vain puolet puskasta. Ja se tuli kotiin ihan vaan. Ilman syytä. Ja ihan kukkakaupasta, koska tietää, että markettikimput on rumia. <3
Synttärit pidettiin yhdessä Jacinthan kanssa, jonka syntymäpäivä oli lauantaina 8.päivä kun Samin osuvat 9.päivälle. Ja jos laski aikaeron, syntymäajasta tuli kuluneeksi tasan 29 vuotta lauantai-illan puolella – paikallista aikaa verrattuna Ruotsiin.
Sami oli toivonut vain yhtä asiaa: perinteistä mansikkakermatäytekakkua. No, minä lupasin yrittää.
Aika paljon suunnittelua ja tuskaa se vaati, mutta kakku siitä tuli. Uunimme on legendaarisen huono, lämpö tulee siinä vain ja ainoastaan alhaalta edestä, joten leipominen on hiukan hankalaa. Pelkäsin, että pohja on palanut, ja päällinen olisi raakaa. Kakkupohjan paistamisessa piti mennä ohjeen mukaan 20 min, mutta se oli uunissa yli tunnin. Ja silti lässähti ja oli raa'ahko. No, lässähdyksestä voin kiittää vain itseäni; meillä ei ole pienireikäistä siivilää, joten päätin sekoittaa jauhot munasokerivaahtoon vähän rivakammin. Mikä ilmeisesti aiheuttaa lässähdysvaaran. Ohjeessa käskettiin vain lisätä jauhot sekaan.
Lisäksi murhetta aiheutti munasokerivaahdon ja kermavaahdon aikaansaaminen ilman sähkövatkainta. Rakko siitä tuli sormeen, ja synttärisankari oli rekryttävä mukaan kakkutalkoisiin, mutta lopputulos oli hyvä.
Kakkupohja lässähti siinä määrin, että siitä oli vaikea leikata kahta kerrosta – lopputuloksessa on pohjakerros ja palasista koottu kakkoskerros. Ja PALJON kermavaahtoa.
Asiat, joita en ollut tajunnut miettiä etukäteen, olivat se, että mulla ei ole isoa tarjotinta tai vastaavaa, mille koota kakkua. Onneksi pohja kutistui uunissa siinä määrin, että se mahtui meidän (tosi) isoille ruokalautasille. Toinen unohtamani juttu oli jättää tilaa icingille, siis sokerikuorrutekirjoitukselle. No, lautaseen sitten.
Seurue vetää sushia napaan.
Synttärijuhlien sijaintina oli Hana Sushi -ravintolan yläkerta, jossa tarjoiltiin all you can eat -sushilajitelma ja karaokenlaulantamahdollisuus. Se oli yllättävän hauskaa (sitten muutaman jälkeen). Me laulettiin Samin kanssa ihana duetto Hansonia, kun muut parit lauloivat toisilleen rakkauslauluja. Nolostutin itseni osaamalla kaikki sanat Spice Girlsien Wannabe:hen. Tosin muistin mielessäni myös meidän taannoisia tanssimoovsseja siihen biisiin ja kuka lauloi minkäkin kohdan... voi apua nuoruutta. Lisäksi, kun muut naiset halusivat laulaa pääasiassa Madonnan 80-luvun httejä, mun Spice Girls -ehdotus herätti hauskuutta. Juniori kun olen.
Pojat laulaa. Tarjolla oli perusbiisejä tuhansittain, ja ne oli tylsästi aakkostettu biisin nimien mukaan eikä esittäjän, joten hakuprosessi oli vaikea. Tarjolla olisi ollut myös iso määrä ainakin korealaisia hittejä sekä latinomusiikkia. Jos suomalaisten karaokevideoiden videot taustatanssijoineen ovat noloja, niin näiden taustat olivat vieläkin kummallisempia. Tiibetiläisiä munkkeja, luontovideoita (siis parittelevia leijonia!) ja omituisia latomaisemia muun muassa. Niin, ja hassunnäköisiä ameeboja.
Lahjaksi Sami sai mainostoimistocoolia kamaa: Munny-leluhahmon, joka on tarkoitus kustomoida itse piirtämällä sille naama. Todella iso hitti. Ihan tosi. Näitä on firman Helsingin toimistolla monta. http://www.kidrobot.com/2008/munny/
Sen lisäksi Sami sai lahjaksi työntekijöitä. Sellaisia Legohahmojen tyyppisiä. Niille voi ostaa cubicle-sermejä ja varmaan kahviautomaatin ja serveriräkin... huvittavinta Samin saamassa setissä oli tyyppi, jonka läppäri oli merkkiä "Päärynä".
http://www.cubefigures.com/home.html
Multa Sami sai epäromanttisia, mutta tarpeellisia lahjoja. Lahjakortin hierontaan/fysioterapiaan, kipeän kantapään plantaarifaskiitin hoitoon. Kahdesti viikossa pitäisi puoli tuntia käydä niin sitten voisi alkaa näkymään tuloksia. Suomessa lääkäri sanoi, että ainoa hoitokeino on kortisonipiikki, joka laitetaan ilman puudutusta kantapääluuhun. Au. Ostin Samille tunnin session, jossa selvitetään ongelma ja ehdotetaan hoitosuunnitelma.
Sen lahjan Sami sai jo lauantaina. Sunnuntaille olin varannut toisen lahjan, joka oli reilun kaupan luomukahvia. Näppärissä kahden pannullisen testikoossa. Suosikkikahvia ei näet ole vielä löytynyt, ja ison paketin tuhoaminen on aika pitkä prosessi. Varsinkin, kun viettää 80% valveillaoloajasta toimistolla...
Meidät potkaistiin parhaassa karaokemoodissa ulos, jolloin jatkoimme vielä paikkaan nimeltä Edinburgh Castle, joka on isohko räkälätyyppinen paikka. Sisustettu Edinburgin linnaksi. Tässä kuvassa olemme taksissa matkalla jatkoille (yllättäen Skaffareille). Autossa on takapenkillä neljä henkilöä, joista Miikka päällimmäisenä vaakatasossa. Keinäset valloittivat etupenkin. Myönnettäköön, että taksi ei ollut ihan virallinen taksi, mutta ihan hyvällä diilillä päästiin.
Nyt pitääkin sitten alkaa suunnittelemaan seuraavia synttäreitä...
Museolla, jossa maalailin seiniä viime viikon, on näyttelynavajaiset. Kuvassa seinänkokoinen työ, jossa on paperia kerroksittain ja maalia seinässä. Näyttelyssä on sekä modernia että vanhaa taidetta - kaikki paperista. Origamia, paperimassaa, silhuetteja... Kiva pikku näyttely. Oli hauska työskennellä sen parissa ja nähdä kulissien taa, kuinka tällaisia pystytetään. Opin, kuinka valoja laitetaan (käytännössä vain väännellään eestaas, kunnes näyttää hyvältä), miten ripustetaan taulu, jotta se menee suoraan ja oikealle katselukorkeudelle, miten museoiden tekstiseinät toteutetaan sekä oikean tekniikan maalata. Oli siis oikein hyödyllinen kokemus.
Lilli Working on "Vivid Bitmap of Hand Folded Origami" (c) Tomo Saito
(C) Tomo Saito
Justin oli periaatteessa näyttelynpystytysprojektin pomo. Tiukka kaveri, joka ekoina päivinä ärsytti mua, kun se näytti kaiken tooooodeeeelllaaa kädestä pitäen, ja luulin sen johtuvan vain siitä, että olen ulkkis, mutta se vaan oli tosi tarkka ja halusi, että asiat tehdään niinkuin hän haluaa.
(C) Tomo Saito
Toinen palkatuista näyttelynpystyttäjistä on Jason, metallimiehiä, joka käännätti minulla suomalaisen heavymetallibändi Hornan biisinnimiä. Oi voi, millaisia sanoja sitä joutui sanomaan ääneen! Punastelin ihan vähän. Tosi mukava tyyppi, hiljainen, skandinaavin oloinen.
Työkaverikseni laskisin eniten kuitenkin Emilyn, opiskelijan, joka keräsi opintopisteitä työskentelemällä museolla erinäisissä tehtävissä. Todella äänekäs ja puhelias, jonka puhe vilisi teinimäisyyksiä tyyliin "and then I was TOTALLY LIKE WHATEVER....". Toivottavasti se ei tartu. Mulla on jo paha tapa käyttää suomeksi täytesanaa "niinku" ja enkuksi "like". Ei enempää, olen aikuinen.
(C) Tomo Saito
Mää ja Emily. (c) Tomo Saito
Tomo ja Betsy. Tomo suunnitteli origamiseinän, ja valitsi töiden sijoittelun galleriassa ja askarteli tarraa seinään ja sen sellaista. Betsy oli tyyppi, jonka kanssa olin sähköpostitse yhteydessä vapaaehtoisuudestani. Mukava tyttö.
Tuosta eteenpäin Flickristä voi selata joitakin kuvia töistä. Oli ihan kiehtova näyttely, yhdistävänä teemana on siis paperi.
Tämä postaus on siinäkin mielessä legendaarinen, että se on ensimmäinen postaus, jonka lähetän suoraan puhelimesta blogiin. On tämä nykyaika ihmeellistä!
...paitsi että nähtävästi voi lähettää vain yhden kuvan kerralla... äh. No, tässä lisää:
Ylläolevat siis kamerakännykkäotoksia naapuruston koristeista.
Tässä kuvia kurpitsankaiverrusprosessista. Kurpitsassa on yllättävän vähän matskua sisällä. Paljon siemeniä ja limaista rihmastoa.
Kurpitsan liha lähti lantturaasteen näköisenä irti. Tietty mun oli pakko kaivertaa myös pintaan sydämiä, koska tämä oli kiltti kurpitsa. Taustalla kylppärin matto, josta tykkään kovin.
Lähes valmis kurmitsa. Vasemmanpuoleisimmalle hampaalle kävi huonosti ja se irtosi.
(Kuva valaistusta kurpitsasta ulkona olisi hyvä tulla tähän mutta se on Samin puhelimessa)
Keinäset kuosissa – vasemmalla Wicked Witch From Wayyyyyy Back East (vihreää luomiväriä naama täynnä mutta se ei näy!) ja oikealla Heath Ledgerin Jokeri/The Crow/Curen jäsen... Miikan ottamia kuvia meidän Halloweenistä: http://www.flickr.com/photos/miikka_skaffari/sets/72157608805508601/
Ja mikä oli suosituin puku vuonna 2008? Sarah Palin: punainen jakkupuku, kehyksettömät silmälasit, banaaninutturakampaus ja typerä hymy. Youuu betcha!
