Minulle paljastettiin eilen synttäriyllätys.
Me mennään autolla Vegasiin!
Jossa katsomaan Cirque du Soleilia!
Matkalla pysähdytään Six Flagsiin (=jättimäinen huvipuisto)!
Takaisin tullessa pysähdytään Yosemitessa (kansallispuisto, punapuita)!
Minä hyvin onnellinen.
Monday, June 29, 2009
Bed & Breakfast Keinänen auki!
Hotelli Keinänen on avannut ovensa San Franciscossa. Ennakkovarauksia syyskaudelle (jolloin on parhaat helteet) otetaan vastaan. Tarjolla vuode ja mahdollisesti avain. Seuraa mahdollisuuksien mukaan, ja kartta ja vinkkejä. Aamiaista saa, jos itse tekee. Pyyhkeet ja lakanat talon puolesta.
Yli vuoden pohdinnan ja mittailujen ja jankkaamisen jälkeen, päädyimme, että takahuone pysyy toimistona, ja välihuone saa majoittaa vieraat ja tulevaisuudessa ison ruokapöydän.
Vielä vähemmän jännittävä lopputulos oli vuodesohva / sänky: yli vuoden pohdinnan ja tutkimusten jälkeen päädyimme... Ikean PS-vuodesohvaan vähän paremmalla patjalla ja liituraitakuosisella päällisellä.
(C) Kuva: Designspongeonline.com (kuvassa meidän valinta oikealla ylhäällä)
Ja rvatkaa kuka osasi koota sen IHAN ITSE? Ja melkein kokonaan yksin? No minä. Remonttireiska Lilli.
"Täähän on kuin aikuisten kindermunayllätys kokoamisohjeineen!"
"Kukahan se on se Allen, joka keksi Allen Wrenchin?" (=kuusiokoloavain)
"Määhän tuun vaihtaan järjestystä joka päivä, kun tässä on nää pyörät"
Mutta on kyllä aikamoista insinöörintyötä suunnitella vuodesohva. Kokeiltiin kaikki Ikeassa (ja "jokunen" muu), ja vaikea tehdä sellaista, joka olisi helppo avata ja sulkea, olisi mukava, näyttäisi hyvältä, ja olisi kohtuullisen edukas. Osa Ikean huonekaluista oli niin vaikea avata ja sulkea, että ihan sillä perusteella oltaisiin hylätty, mutta kaiken kukkuraksi patjat olivat tosi surkeita. Yhdessä ei ollut hartioille ja päälle lainkaan pehmustetta, vaan nukkuisi periaatteessa vanerin päällä. Yhdessä patjassa oli 2/3 toiselle puolelle ja 1/3 toiselle, ja välissä valtava rako. Ja kierähtäis väkisinkin lattialle tai sinne rakoon.
Tuo PS aukeaa helposti vetämällä, eikä sisällä mitään "taita tästä, vedä yläviistoon kunnes kuulet klik jolloin on aika poistaa tyynyt ja kasata niistä patja.."-tyyppisiä ohjeita. Lisäksi se näyttää ihan kivalta.
Ekat vieraat tulee huomenna.
Yli vuoden pohdinnan ja mittailujen ja jankkaamisen jälkeen, päädyimme, että takahuone pysyy toimistona, ja välihuone saa majoittaa vieraat ja tulevaisuudessa ison ruokapöydän.
Vielä vähemmän jännittävä lopputulos oli vuodesohva / sänky: yli vuoden pohdinnan ja tutkimusten jälkeen päädyimme... Ikean PS-vuodesohvaan vähän paremmalla patjalla ja liituraitakuosisella päällisellä.
(C) Kuva: Designspongeonline.com (kuvassa meidän valinta oikealla ylhäällä)
Ja rvatkaa kuka osasi koota sen IHAN ITSE? Ja melkein kokonaan yksin? No minä. Remonttireiska Lilli.
"Täähän on kuin aikuisten kindermunayllätys kokoamisohjeineen!"
"Kukahan se on se Allen, joka keksi Allen Wrenchin?" (=kuusiokoloavain)
"Määhän tuun vaihtaan järjestystä joka päivä, kun tässä on nää pyörät"
Mutta on kyllä aikamoista insinöörintyötä suunnitella vuodesohva. Kokeiltiin kaikki Ikeassa (ja "jokunen" muu), ja vaikea tehdä sellaista, joka olisi helppo avata ja sulkea, olisi mukava, näyttäisi hyvältä, ja olisi kohtuullisen edukas. Osa Ikean huonekaluista oli niin vaikea avata ja sulkea, että ihan sillä perusteella oltaisiin hylätty, mutta kaiken kukkuraksi patjat olivat tosi surkeita. Yhdessä ei ollut hartioille ja päälle lainkaan pehmustetta, vaan nukkuisi periaatteessa vanerin päällä. Yhdessä patjassa oli 2/3 toiselle puolelle ja 1/3 toiselle, ja välissä valtava rako. Ja kierähtäis väkisinkin lattialle tai sinne rakoon.
Tuo PS aukeaa helposti vetämällä, eikä sisällä mitään "taita tästä, vedä yläviistoon kunnes kuulet klik jolloin on aika poistaa tyynyt ja kasata niistä patja.."-tyyppisiä ohjeita. Lisäksi se näyttää ihan kivalta.
Ekat vieraat tulee huomenna.
Seli seli..
Puhelin plumpsahti sängyn vieressä olleeseen vesilasiin. Ymmärrettävästi se ei siitä selvinnyt. Puhelimessani (Sony-Ericsson Z60) oli mainio Blogger-sovellus, jolla blogiin postaaminen kävi näppärästi.
Väliaikaisessa puhelimessa (Nokian N-sarjalainen) ei sellaista ole. Eikä sellaista siihen saa. Voisin postata puhelimestani lähettämällä kuvat sähköpostilla ja tekstit tekstarilla, mutta tyhmältähän tuo vaikuttaa...
Joten nyt voi olla jonkin aikaa vähän (entistäkin) hiljaisempaa blogirintamalla.
Seli seli.
On myös kauhea kiire töiden kanssa, ja ulkona kaunis ilma.
Väliaikaisessa puhelimessa (Nokian N-sarjalainen) ei sellaista ole. Eikä sellaista siihen saa. Voisin postata puhelimestani lähettämällä kuvat sähköpostilla ja tekstit tekstarilla, mutta tyhmältähän tuo vaikuttaa...
Joten nyt voi olla jonkin aikaa vähän (entistäkin) hiljaisempaa blogirintamalla.
Seli seli.
On myös kauhea kiire töiden kanssa, ja ulkona kaunis ilma.
Monday, June 22, 2009
Movie Night at the Park: Goldfinger
Mahtava leffa, 007 ja Kultasormi, hyvää seuraa ja (viileä) kesäyö. Mitä muuta voi kaivata lauantai-illalta?
Ehkä makuupussia ja kuumaa kaakaota.
Oltiin siis katsomassa ulkoilmaleffaa, ja leffa oli hyvä, yleisö eli mukana ja ei kuoltu kylmyyteen. Elokuussa viimeistään uusiksi, silloin ohjelmassa Pretty in Pink! Mahtavuutta! http://www.filmnight.org/prettyinpink.htm
Saturday, June 13, 2009
Arkipäivän hassuuksia 3
Kun palaveripuhelusysteemi (takana) ei toimi, voidaan aina pönkätä kaksi kännykkää vierekkäin ja laittaa molemmat kaiuttimelle, että kuulevat toinen toisensa ja meidät.
Mun uusi kauppareissu
Kun vanha Bell market on rempassa, pääsee sen pihasta tiistaisin tilataksilla Whole Foodsin lähimpään toimipisteeseen. Oikein näppärää. Kyydissä oli vanhuksia ja nuoria äitejä rattaiden kanssa. Ja minä.
Ens tiistaina aion kysyä, jos saisin jäädä matkan varrella kyydistä, kun se pikkubussi meni just mun kodin vierestä, jossa se joutuu kuitenkin pysähtyyn stoppimerkille ja valoihin. Siinä on bussipysäkkikin, joten ei ois ees paha rasti. Oven eteen!
Lama
Kävin maksamassa veroja. Virasto oli piilotettu hyvin taitavasti ostarin-asuintalo-kompleksin neljänteen kerrokseen, jonne pääsi vain yhdellä hissillä yhdestä paikkaa ostaria. Löysin ja olen nyt kiltti veronmaksaja. (Oisin maksanut netissä, mutta kun sen nettipalvelun käyttöönotto vaatii 15 päivän odottelun!)
Martinibaarit, jossa drinksustaan saa maksaa kympin, välillä lähemmäs kakskymppii, on varmasti yksi asia, minkä ihmiset ovat karsineet elämästään pois. Töiden jälkeen jos jonnekin porukalla mennään, se on todennäköisemmin lähiökuppila, jossa samaisen juoman vähän vähemmän elegantissa ympäristössä voi saada vitosella.
Silti tällaiset "Avataan pian"-kyltit, jotka eivät ole toteutuneet, on aika surullisia. Toimitiloja oli jonkin verran vapaana kun muutettiin, mutta nyt niitä on pääkadullakin useita, ja hyvillä paikoilla. Oaklandissa noin joka kolmannessa liiketilassa on edes liiketoimintaa.
Sunday, June 7, 2009
Pixar teki sen taas...
Olen suuri Pixar-leffojen fani.
Jokainen yhtiön tuote ei kuitenkaan ole ollut hyvä, tässä paremmuusjärjestys mun maun mukaan:
1. UP!
2. Wall-e
3. Monsters Inc.
4. The Incredibles
5. Ratatouille
6. Toy Story
7. Finding Nemo
8. A Bugs Life
9. Toy Story 2
10. Cars
Wall-e oli todella hyvä, mutta aika synkkä, ja lapsille pelottava. Mielestäni UP!:issa oli onnistuttu täydellisesti kosiskelemaan sekä aikuisia että lapsia. Voin lämpimästi suositella tätä lapsiperheille ja tosikoille aikuisille yhtälailla. Elokuvassa oli toimintakohtauksia, mutta ei liikaa. Pahis, mutta ei liian pelottava tai yksiulotteinen pahis. Pahiksen apuritkin olivat vuoroin hurjia, vuoroin höntinhassuja. Sivuhahmot olivat mahtavia ja kahden "päänäyttelijän" kemiat toimivat hyvin yhteen.
Lisäksi mukana oli pientä ivailua luonnosta etääntyneille pulskille lapsille GPS:ineen.
Leffa oli sopivan pitkä, en havahtunut elokuvan taiasta hetkeksikään, joka tarkoittanee, ettei leffassa ollut suvantokohtia. Itkin kaulahuivin märäksi ja jouduin pinnistelemään, etten olisi ulvonut ääneen. Naurusta tulikin sitten käkätettyä senkin edestä.
Ja voi kuinka ihanaa oli olla aikuisten seurassa leffateatterissa. Iso IMAX-teatteri kun on aina täynnä kännykkäänpuhuvia, eestaas ramppaavia keskittymiskyvyttömiä teinejä kommentoimassa elokuvaa ja potkimaan selkänojaa. Eikä tämä tarkoita, että yleisö olisi hipihiljaa: taputuksia ja vislauksia, itkunniiskutusta (en ollut yksin) ja naururaitamaisen yhtenäiset hekotukset.
Taidetaan mennä toistekin. Lähellä kun on vielä ravintoloita ja baareja, ja kivoja kauppoja, ja kävelymatka vain kotiin.
Ja hei, kuka ei rakastaisi urhuharmoonilla säestettyä Barbarellaa?
Jokainen yhtiön tuote ei kuitenkaan ole ollut hyvä, tässä paremmuusjärjestys mun maun mukaan:
1. UP!
2. Wall-e
3. Monsters Inc.
4. The Incredibles
5. Ratatouille
6. Toy Story
7. Finding Nemo
8. A Bugs Life
9. Toy Story 2
10. Cars
Wall-e oli todella hyvä, mutta aika synkkä, ja lapsille pelottava. Mielestäni UP!:issa oli onnistuttu täydellisesti kosiskelemaan sekä aikuisia että lapsia. Voin lämpimästi suositella tätä lapsiperheille ja tosikoille aikuisille yhtälailla. Elokuvassa oli toimintakohtauksia, mutta ei liikaa. Pahis, mutta ei liian pelottava tai yksiulotteinen pahis. Pahiksen apuritkin olivat vuoroin hurjia, vuoroin höntinhassuja. Sivuhahmot olivat mahtavia ja kahden "päänäyttelijän" kemiat toimivat hyvin yhteen.
Lisäksi mukana oli pientä ivailua luonnosta etääntyneille pulskille lapsille GPS:ineen.
Leffa oli sopivan pitkä, en havahtunut elokuvan taiasta hetkeksikään, joka tarkoittanee, ettei leffassa ollut suvantokohtia. Itkin kaulahuivin märäksi ja jouduin pinnistelemään, etten olisi ulvonut ääneen. Naurusta tulikin sitten käkätettyä senkin edestä.
Ja voi kuinka ihanaa oli olla aikuisten seurassa leffateatterissa. Iso IMAX-teatteri kun on aina täynnä kännykkäänpuhuvia, eestaas ramppaavia keskittymiskyvyttömiä teinejä kommentoimassa elokuvaa ja potkimaan selkänojaa. Eikä tämä tarkoita, että yleisö olisi hipihiljaa: taputuksia ja vislauksia, itkunniiskutusta (en ollut yksin) ja naururaitamaisen yhtenäiset hekotukset.
Taidetaan mennä toistekin. Lähellä kun on vielä ravintoloita ja baareja, ja kivoja kauppoja, ja kävelymatka vain kotiin.
Ja hei, kuka ei rakastaisi urhuharmoonilla säestettyä Barbarellaa?
Saturday, June 6, 2009
Castro theatre
Huono kuva kamerakännyllä – ens kerralla täytyy ottaa oikea kamera mukaan!
Hieno leffateatteri! Kultaa ja punaista samettia. Ennen leffaa lavasta nousi tyyppi urkuharmoonilla, ja se soittelee sellaista posetiivarimusiikkia. Leffa on Pixarin UP, 3d-lasit ja kaikkee. Raportti leffasta myöhemmin!
Lainaan taas vähän muiden kuvia:
(c) http://www.flickr.com/photos/nuzz/3128007794/
Niillä oli kivasti heijastettu tollanen valokuvio (oon unohtanut, miksä sellaista sanotaan, vaikka koulussa sellaisen joutui valokurssilla askarteleenkin), UP! -leffassa siinä oli se leijuva talo. Toi urkuri on ihan oma shownsa, tässä leffassa se soitteli lähinnä Disney-biisejä, mutta ymmärtääkseni joissakin leffoissa se säestää ja äänitehostaa koko leffan. Niinkuin ennenvanhaan. Tässä teatterissa näytetään paljon vanhoja leffoja (Tron, Sound of Music, Barbarella), joten oltiin yllättyneitä, että näyttivät näinkin valtavirtaelokuvan, ja tuoreeltaan.
(c) http://www.flickr.com/photos/jay_que/2440679563/
Se katto on jotain mieletöntä! Se on tuollaista punaista metallia (?) ja noi ympyrät on buddhan kuvia. Se on siis yksi iso lootus. Hurjan näköinen art deco-valaisin.
http://www.flickr.com/photos/striatic/111232160/
Urkuri lähempää. Sen uruista lähti kyllä kaikki maailman äänet.
(c) http://www.flickr.com/photos/sk8rsherman/62266635/
Koko tila. Se oli kyllä punaisempi livenä kuin tässä kuvassa.
(c) http://www.flickr.com/photos/ari/3577400464/
Teatteri ulkoa päiväsaikaan.
(c) http://www.flickr.com/photos/25551449@N02/3007636228/
Iltasaikaan. Tässä kuvassa Obaman vaalivoittojuhlat, jotka kääntyivät surullisiksi, kun Prop 8 meni läpi.
Kanadantuliaisia
Tai no, kuvia. Muistoja. Ah.
Samin ja mun puhelimien ihanuudet:
Maisemia:
keskusta / pursiseuran satama-alue Stanley Parkista päin
Mieletön näköala hotellin uima-altaalta
Sama lähempää
"Vancouverin Golden Gate", eli olikseny Two Lions Bridge tjsp. Stanley Parkin rantabulevardia, Seawallia, pitkin ajeltiin pyörillä ja mää napsin kuvia.
Siellä oli ihanan keväistä joka puolella. Ja niin vihreää! Ja paljon asuintaloja, jotka näytti kuin suoraan siitä Hotelli-lautapelistä reväistyiltä. Hyvin kasaria.
Joka puolella kaupunkia näkyi yhtäkkiä vilauksia lumihuippuisista vuorista tai kimmeltävästä merestä. Aika mahtavaa.
Biitsi. Vesi oli lämmintä.
Kaupunki iltasumussa. (autosta räpsästy kuva, sori)
Sumuista ja harmaata, kuin Suomessa syksyllä.
Kuva pieneltä saarelta, jossa oli pikkuputiikkeja ja isohko Kauppahalli.
Vesitaso.
Mielettömän kokoisia kallioita matkalla Whistleriin. Pomoni Chelsea BAWTissa, on haaveillut pitkään reissusta Vancouveriin, jossa kalliokiipeilymahdollisuuksia on joka nurkalla.
Joka paikassa rakennettiin ja paranneltiin olympialaisia varten. Mutta luonto vei silti huomion. Ne kalliot ja vuoret oli vaan niin isoja, ettei ne näytä miltään kuvissa.
Ne ei vaan näytä isoilta.
Vaikka kuinka yrittäis.
Viimeinen maisemakuva. Pilvet roikkui iltaisin aina tosi alhaalla.
Whistler-Blackcomb:
Siellä oli jo ihan kesä alhaalla, 20 astetta lämpöö auringossa, mutta ylempänä oli vielä lunta. Osa laski sortseissa ilman paitaa. Mää olin pakannut fleecet ja kerrastot ja toppavaatteet mukaan.
Tosin mä vietin aika paljon aikaa lumessa enkä lumella...
Vähän erilaiset sukset kuin minkälaisiksi luulin laskettelusuksia. (oman pituset tai pidemmät, 20 cm leveet ja kolme senttiä paksut). Nää oli sirot. Ne kengät / monot tuotti mulle vähän tuskaa aluksi, sananmukaisesti, ne oli liian kireellä ja sit rupes kramppaan pohkeet ja jalkapohjat.
Hissi oli kaikista jännintä.
Toi pieni musta piste on minä. Ei ollut kauheesti ruuhkaa aluksi, mikä oli hyvä, koska mää en ollut ihan täysin mun suksien hallinnassa. Tai siis ne mun.
Lillin housut, molempien takit, fleecet: BAWT "palkkaa". Pipo: äitin kutoma. Hanskat: ihan liikaa.
Sami ja sen uusi signature-hattu. Useimmiten lippa edessä, mutta tuolla parempi väärinpäin. Molempien meidän takit on North Facen Interchange-takkeja, joissa on kuori (mulla päällä) ja fleece / neopreenisisus (Samilla päällä).
Hiihtely oli tosi kivaa, näköalat mahtavat, rinne pitkä ja helpohko, ei liikaa ihmisiä eikä ketään sattunut. Vaikkei ollut kypärää.
Matkalla nähty hotelli, ihan mahtava.
Whistler village oli jotain todella mielenkiintoista: se oli kuin Disneyworld-versio siitä, miltä kuvittelisin Sveitsiläisen vuoristokylän näyttävän. Tässä kuva talvesta niiden verkkosivuilta:
Me oltiin ihan terassikeleillä liikkeellä, oli oikeestaan kuuma. Ihan sortsikeli ois ollu. Niin oli hassua olla ihan hiki päässä hiihtovermeissä siellä alhaalla kylässä.
Nää kuvat ei nyt mee kronologisessa jrjestyksessä, mutta tässä kuvia saarelta, jossa käytiin ekana päivänä:
Lauttatoiminta oli aloitettu 70-luvun alussa. En ois ikinä arvannut!
Kanadanhanhi. (kai?)
Mantereen puolella oli kiva ranta. Kuin kosken partaalla Tampereella, paitsi ilman roskia, humalaisia ja puskapissaajia.
Maailman huonoin nuoriso-orkesteri. Piti välillä oikein pinnistää, että tunsi biisin. Toi basistityttö oli hyvä, rumpali ihan kamalan pielessä koko ajan, ja torviosasto...juuri niin kamalaa kuin voisi kuvitella. Koitettiin olla nauramatta liikaa.
Viimeisenä päivänä mentiin akvaarioon ennen kentälle lähtöä:
Julma virne onneksi lasin takaa.
Merihevosilla oli herkkä hetki.
Dim dim dim dim, dim dim dim dim... DIII DIII DIII DIII!
Ne kaivautuu hiekkaan, ja leikkii olevansa tikkuja. Identiteettikriisikaloja siis.
Erakkorapuja saa lemmikeiksikin.
Hienoja punahuulisia simpukoita.
Nää on niin hurmaavia... lasin takaa. Jännimmästä elukasta ei saanut kuvaa otettua, se oli ihan minimaalisen pieni meduusa, jolla oli jouluvalot. Siis sen selässä meni sellaisia pienenpieniä punaisia ja vihreitä valokaapeleita, jotka oli stroboefektillä. Vaikea kuvailla, mutta se oli ihan ihmeellinen!
Nää oli ihan pikkuisia, sellasia 4 cm kokoisia. Hirmuhirmu söpöjä. Mario Bros -sieniä melkein.
Tää oli niiden stara. Baby Beluga, eli vauvamaitovalas. Niillä oli kolme maitovalasta.
Kuva: Wikimedia
Ja tummia delfiinejä, ja se delfiinishow oli kivasti punottu kertomaan informatiivisesti niistä eläiminä, ja kuinka ne kaikki "temput" on ihan käytännön delfiininelämässä hyödyllisiä taitoja.
Sami sai mukaan "Sustainable Seafood"-kortin lompakkoon. Tosi näppärä, voi vaikka sushipaikassa ollessaan katsastaa, että mikä kala on sukupuuton partaalla ja mikä ei.
mobile.seafoodwatch.org
Sushi smarts Monterey bay Aquarium
Viimeinen kuva. Oltiin toisistamme tietämättöminä otettu samasta asiasta kuva. Kultasepänliike, jonka nimi oli Saatchi&Saatchi. Se on siis myös hyvin kuuluisa ja iso mainostoimisto. Kuinka suuri todennäköisyys on tollaiselle nimiyhdistelmälle?
Samin ja mun puhelimien ihanuudet:
Maisemia:
keskusta / pursiseuran satama-alue Stanley Parkista päin
Mieletön näköala hotellin uima-altaalta
Sama lähempää
"Vancouverin Golden Gate", eli olikseny Two Lions Bridge tjsp. Stanley Parkin rantabulevardia, Seawallia, pitkin ajeltiin pyörillä ja mää napsin kuvia.
Siellä oli ihanan keväistä joka puolella. Ja niin vihreää! Ja paljon asuintaloja, jotka näytti kuin suoraan siitä Hotelli-lautapelistä reväistyiltä. Hyvin kasaria.
Joka puolella kaupunkia näkyi yhtäkkiä vilauksia lumihuippuisista vuorista tai kimmeltävästä merestä. Aika mahtavaa.
Biitsi. Vesi oli lämmintä.
Kaupunki iltasumussa. (autosta räpsästy kuva, sori)
Sumuista ja harmaata, kuin Suomessa syksyllä.
Kuva pieneltä saarelta, jossa oli pikkuputiikkeja ja isohko Kauppahalli.
Vesitaso.
Mielettömän kokoisia kallioita matkalla Whistleriin. Pomoni Chelsea BAWTissa, on haaveillut pitkään reissusta Vancouveriin, jossa kalliokiipeilymahdollisuuksia on joka nurkalla.
Joka paikassa rakennettiin ja paranneltiin olympialaisia varten. Mutta luonto vei silti huomion. Ne kalliot ja vuoret oli vaan niin isoja, ettei ne näytä miltään kuvissa.
Ne ei vaan näytä isoilta.
Vaikka kuinka yrittäis.
Viimeinen maisemakuva. Pilvet roikkui iltaisin aina tosi alhaalla.
Whistler-Blackcomb:
Siellä oli jo ihan kesä alhaalla, 20 astetta lämpöö auringossa, mutta ylempänä oli vielä lunta. Osa laski sortseissa ilman paitaa. Mää olin pakannut fleecet ja kerrastot ja toppavaatteet mukaan.
Tosin mä vietin aika paljon aikaa lumessa enkä lumella...
Vähän erilaiset sukset kuin minkälaisiksi luulin laskettelusuksia. (oman pituset tai pidemmät, 20 cm leveet ja kolme senttiä paksut). Nää oli sirot. Ne kengät / monot tuotti mulle vähän tuskaa aluksi, sananmukaisesti, ne oli liian kireellä ja sit rupes kramppaan pohkeet ja jalkapohjat.
Hissi oli kaikista jännintä.
Toi pieni musta piste on minä. Ei ollut kauheesti ruuhkaa aluksi, mikä oli hyvä, koska mää en ollut ihan täysin mun suksien hallinnassa. Tai siis ne mun.
Lillin housut, molempien takit, fleecet: BAWT "palkkaa". Pipo: äitin kutoma. Hanskat: ihan liikaa.
Sami ja sen uusi signature-hattu. Useimmiten lippa edessä, mutta tuolla parempi väärinpäin. Molempien meidän takit on North Facen Interchange-takkeja, joissa on kuori (mulla päällä) ja fleece / neopreenisisus (Samilla päällä).
Hiihtely oli tosi kivaa, näköalat mahtavat, rinne pitkä ja helpohko, ei liikaa ihmisiä eikä ketään sattunut. Vaikkei ollut kypärää.
Matkalla nähty hotelli, ihan mahtava.
Whistler village oli jotain todella mielenkiintoista: se oli kuin Disneyworld-versio siitä, miltä kuvittelisin Sveitsiläisen vuoristokylän näyttävän. Tässä kuva talvesta niiden verkkosivuilta:
Me oltiin ihan terassikeleillä liikkeellä, oli oikeestaan kuuma. Ihan sortsikeli ois ollu. Niin oli hassua olla ihan hiki päässä hiihtovermeissä siellä alhaalla kylässä.
Nää kuvat ei nyt mee kronologisessa jrjestyksessä, mutta tässä kuvia saarelta, jossa käytiin ekana päivänä:
Lauttatoiminta oli aloitettu 70-luvun alussa. En ois ikinä arvannut!
Kanadanhanhi. (kai?)
Mantereen puolella oli kiva ranta. Kuin kosken partaalla Tampereella, paitsi ilman roskia, humalaisia ja puskapissaajia.
Maailman huonoin nuoriso-orkesteri. Piti välillä oikein pinnistää, että tunsi biisin. Toi basistityttö oli hyvä, rumpali ihan kamalan pielessä koko ajan, ja torviosasto...juuri niin kamalaa kuin voisi kuvitella. Koitettiin olla nauramatta liikaa.
Viimeisenä päivänä mentiin akvaarioon ennen kentälle lähtöä:
Julma virne onneksi lasin takaa.
Merihevosilla oli herkkä hetki.
Dim dim dim dim, dim dim dim dim... DIII DIII DIII DIII!
Ne kaivautuu hiekkaan, ja leikkii olevansa tikkuja. Identiteettikriisikaloja siis.
Erakkorapuja saa lemmikeiksikin.
Hienoja punahuulisia simpukoita.
Nää on niin hurmaavia... lasin takaa. Jännimmästä elukasta ei saanut kuvaa otettua, se oli ihan minimaalisen pieni meduusa, jolla oli jouluvalot. Siis sen selässä meni sellaisia pienenpieniä punaisia ja vihreitä valokaapeleita, jotka oli stroboefektillä. Vaikea kuvailla, mutta se oli ihan ihmeellinen!
Nää oli ihan pikkuisia, sellasia 4 cm kokoisia. Hirmuhirmu söpöjä. Mario Bros -sieniä melkein.
Tää oli niiden stara. Baby Beluga, eli vauvamaitovalas. Niillä oli kolme maitovalasta.
Kuva: Wikimedia
Ja tummia delfiinejä, ja se delfiinishow oli kivasti punottu kertomaan informatiivisesti niistä eläiminä, ja kuinka ne kaikki "temput" on ihan käytännön delfiininelämässä hyödyllisiä taitoja.
Sami sai mukaan "Sustainable Seafood"-kortin lompakkoon. Tosi näppärä, voi vaikka sushipaikassa ollessaan katsastaa, että mikä kala on sukupuuton partaalla ja mikä ei.
mobile.seafoodwatch.org
Sushi smarts Monterey bay Aquarium
Viimeinen kuva. Oltiin toisistamme tietämättöminä otettu samasta asiasta kuva. Kultasepänliike, jonka nimi oli Saatchi&Saatchi. Se on siis myös hyvin kuuluisa ja iso mainostoimisto. Kuinka suuri todennäköisyys on tollaiselle nimiyhdistelmälle?
Subscribe to:
Comments (Atom)