Wednesday, October 29, 2008

Suuri Kurpitsa

Tai oikeastaan se on pieni. Harjoituskappale. Viikonloppuna on näet Halloween, ja koska meillä on nyt oma koti, pitää sitä vähän koristella. Viikonlopuksi portille menee koristeeksi iso ja pieni kurpitsa. Ostetaan myös karkkia "virpojien"...eli Trick or Treattaajien varalle.



Tuo kieli on sellainen leipäpussinsulkija, joten siitä saanee mittakaavaa, minkä kokoinen veijari on kyseessä. Sisuksista tuli kurpitsacurrya jättikatkaravuilla ja riisillä.

Vähän huvittaisi jopa miettiä pukeutumista Halloweenin kunniaksi, jos sitä tulisi vaikka jonnekin kaupungille lähdettyä. Kaupungilla on parikin kauppaa, jossa myydään pelkästään Halloween-kamaa, ne avataan aina kuukautta ennen ja suljetaan, kun juhlat on juhlittu. Kauppojen valikoimista päätellen aikuisten on tarkoitus pukeutua pornosti (naiset) tai hassusti (miehet). Mää taidan koittaa kehitellä oman kaapin sisällöstä jotain. Ehkä pukeudun kotirouvaksi?

Viikonloppuna käytiin Noe Valley Harvest Festivalissa, joka pidettiin tässä ihan meidän kotikadulla. Myyntikojuja, koirien pukukilpailu, paljon lapsia ja lastenrattaita ja pellejä ja taikureita ja muutama hyvä bändi. Oikein hauska tapahtuma. Lisäksi oli oikein lämmin, lähempänä 80 astetta, eli noin +26.



Surkea kamerakännykkäkuva... no, onneksi muilla on ollut kamera mukana:
http://noevalleysf.blogspot.com/2008/10/photos-noe-valley-harvest-festival.html





Samin puhelimessa on parempi kamera.

Se oli kiva päivä.

Thursday, October 23, 2008

Red Bull Soapbox Race

Tämä on kyllä hauska kaupunki asua. Viime lauantaina täällä järjestettiin Red Bull Soapbox Race, eli mäkiautokilpailu. Paikkana oli läheinen lempipuistomme Dolores Park. Paikalla oli arvioiden mukaan noin 70 000 - 100 000 ihmistä.



Meidän oli tarkoitus törmätä kavereitten kaa, mutta kumma juttu, ettei löydetty toisiamme! Ruuhkassa oltiin kummiskin ihan nätisti, paljon lapsia ja silleen. Ei kummiskaan ahdistanut, niinkuin jossain festareilla tai keikalla. Oli lähes mahdoton kummiskaan nähdä mitään, siksi mun omat valokuvat ei vaan oikein toimi. Lainaan siis muilta. Kaikki kuvat on ryövätty Flickristä, lainaukset mainittu lopussa. Pari kuvaa lainasin ihan sattumalta Miikalta. Hih. Kiitos ja anteeksi!



Rata oli pitkin Dolores Streetiä, sisälsi yhden mutkan ja yhden hyppyrin.



Paras paikka olisi ollut jossakin katolla. Ihmiset myös kiipeilivät puihin, jotta näkisivät paremmin. Jonkinlainen katsomo olisi ollut mahti-idea, mutta eivät varmaan arvanneet, että tulisi näin paljon porukkaa. Me sijoituttiin loppujenlopuksi reitin loppuun, josta näki hyvin videoskriinille, ja vilauksen enemmän tai vähemmän jarruttavista mäkiautoista.

Joukkueita oli reilu kolmisenkymmentä, ja joukkueen tuli autoilun lisäksi esittää pieni sketsi tai tanssi tai jotain muuta hauskaa ennen lähtöä. Hienoimmilla joukkueilla auto muuttui pystystä Transamerica Pyramidista vaakasuuntaiseksi autoksi.



Joukkueen nimi? Pyramid Power, kappaleena Banglesin "Walk Like an Egyptian". Pyramiidi upposi syvälle heinäpaaliin, kahdesti, ja kannettiin maaliin.



Donitsi oli aika mielettömän näköinen vekotin.



Eikä pizza slicekään ollut yhtään hullumpi. Muista syötävistä mukana oli ainakin muna-pekoni-paahtoleipä (The Breakfast Club) ja burritokioski.



Tää porukka sai miinuspisteitä, koska niiden ajoneuvo (burritokioski) ja teema oli meksikoa, mutta porukka oli vitivalkoista. Mutta kuka nyt ei tykkäisi burritoista?



Majava ja metsuri puunrunkoautossa.



Hamsterihybridit pakenivat tiedemieheltä – ajoneuvona oikeasti pyörivä hamsteripyörä. Joka liikkui eteenpäin renkailla, kunnes kaatui ja alkoi oikeasti pyöriä ympäri. Se oli aika hurjan näköistä.



Merirosvot olivat mäkiautoiluporukka Washingtonista asti.







Nähtiin myös palomiehiä, armeijapoikia ja roskakuskeja. Roskakuskien tiimi voitti, mikä oli mun mielestä vääryys. Niiden auto oli kohtuullisen ruma (roska-auto), esitys tylsä ja musiikki ei jääny mieleen. Mutta ne oli nopeimpia.





MUN MIELESTÄ tän pallon ois pitänyt voittaa. Siitä tuli savua! Ja se meni lujaa!



Yleisön suosikkipalkinnon voitti Rubikin kuutio.





Ajankohtaisaiheena oli tiimi "The Big One", joka oli rakentanut mielettömän pienoismallin kaupungista. Se oli ihan sairaan siisti. Ei kyllä muistikuvaa, miten se tuli mäkeä alas.



Suurin osa tiimeistä oli nuoria, ja kännissä kuin käet. Tämä hai oli perhetiimi. Esittivät tappajahain tiivistelmän sketsinä ja sitten perheen iskä ajoi vaaputtavan valaan... eikun siis hain alas mäkeä.



Mun ehdoton suosikki. Team Fully Operational, ajeli mäkeä alas Death Starilla (tuttu siis Star Warsista). Alussa oli mieletön lasermiekkailukohtaus, ja video.



Tiimi oli kyl hauska. Toi on siis mun ykkösinhokkinainen maailmassa, Sarah Palin. Sarahin mielestä hän on Alaskan kuvernöörinä täysin kykeneväinen hoitamaan Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa, koska neukuthan ja Vladimir Putin on ihan nurkan takana naapurissa alaskasta! Jep jep.





Ihana Leia oli ensiksi siinä valkoisessa kaavussa, ja kesken matkan repäisi sen pois, ja alta paljastui iiiiiihana karvainen selkä ja kakkososan (vai viidennen nykylaskelmien mukaan?) Jabba the Huttin vankinaolobikiniasu.

Mää olin itseasiassa saanut ton videon linkin jo ennen tätä tapahtumaa, ihan vaan nimellä "Death Star over San Francisco". Vinkeä video.

http://www.youtube.com/watch?v=Ck6prZqZIzk

Kuvat:
http://www.flickr.com/photos/coryobrien/

Donitsi, Rubikin kuutio, musta kilpuri, baseball edestäpäin.

http://www.flickr.com/photos/mpau25/
Prinsessa Leia juoksee, hai, Earthquake, Transamerica Pyramid, Burrito Bombers, tankki, Death Star ja lightsaber, piraatit, rata kaukaa tyhjänä, puunhalaajat.

http://www.flickr.com/photos/vibecultural/
Palomiehet, ihmisiä katolla.

http://www.flickr.com/photos/ivanjorgensen/
Väkijoukko.

http://www.flickr.com/photos/miikka_skaffari/
Sarah Palin, Hamsteri, Darth Vader, pizzaslice.

http://www.flickr.com/photos/sammich/
Pallo tulessa.

Omituisten otusten kerho

On selkeästi syksy lähestymässä. Ötökät on isoja ja ne haluaa tulla sisälle. Maanantaina kylppärissä oli tosi iso lentomuurahainen, jota luulin ensin sudenkorennoksi. Sudenkorennot on kauniita, mutta en mä niitäkään haluaisi sisälle kotiin. Ainakaan sillon, kun koittaa mennä suihkuun. Eilen sisälle oli tullut inha heinäsirkka. Heinäsirkkoja kammoan edelleen, koska vuonna 1990 (?) Kyproksella oli paljon niitä, ne tarrautui hiuksiin ja vaatteisiin ja kun niitä koitti irrottaa, niiltä irtosi pää...

Herra Heinäsirkka koki tylyn kohtalon, koska sitä ei olisi saanut vietyä pihalle. Nopea otus.



Puutarhatuttuja on ainakin yhdenlainen hämähäkki, joka on hurjan näköinen raidallisine jalkoineen. Se ei ole myrkyllinen, karvainen tai edes kovin iso, mutta sillä on kiusallinen tapa punoa verkkoja muunmuassa ulkoportaikkoon ja kävelypolkujen välille.


Kuva: Flickr Plusbryan http://www.flickr.com/photos/aboutbryan/


Kellarissa on sitten sellaisia lukkeja. Mutta nekään ei onneksi ole edes yhtä isoja, kuin mitä Suomessa on pahimmillaan nähnyt. Pahimmillaan kun täällä on ihmiselle vaarallisia hämähäkkejä (2, musta leski ja brown recluse) karvaisia hämiksiä ja kaikenlaista muuta "jännää".

Onneksi torakoita ei ole kukaan nähnyt. Täällä, siis.

Friday, October 17, 2008

Järisyttävää...

Kuten kaikki tiedämme, Kalifornia on maanjäristysaluetta. Tänään on vuoden 1989 maanjäristyksen vuosipäivä. Täällä järisee harva se päivä vähän (tästä kartasta näkee lähiaikojen pikkujärinät). Kaksi kertaa olemme kokeneet pienen järistyksen, ensimmäinen oli Ikeassa, lasit kilisivät hyllyssä, muistutti ruotsinlaivojen Taxfreen pullojen kilinää. Me oltiin ainoita, jotka ees pysähty ihmetteleen hyrinää. Toisella kertaa olimme ravintolassa, penkki tuntui siltä, että ihmisiä olisi noussut ylös ja istunut takaisin alas sen toisessa päässä.



San Francisco sijaitsee Tyynenmeren laatassa, joka liittyy syvemmällä sisämaassa (noin Sacramenton kohdalla) Pohjois-Amerikan laattaan. San Franciscon kaupungin lähellä on lukuisia "faulteja", eli saumarepeämäkohtia, eli siirroksia. San Andreas Fault on näistä kuuluisin, 1300 km pitkä, ja halkaisee koko Kalifornian. Sen repeämistä ovat aiheutuneet San Franciscon isoimmat maanjäristykset.

1906 järistys "The Big One"
http://en.wikipedia.org/wiki/1906_San_Francisco_Earthquake
Tämä järistys jyräsi koko keskustan melkein tasaiseksi. Siksi suurin osa rakennuksista kaupungissa on peräisin 1900-luvun puolelta. Tässä järistyksessä, jonka epäillään olleen 7.8 Richteriä, kuoli 3000 ihmistä. Suurin osa kuoli järistyksen jälkeisessä tulipalossa ja kaaoksessa. Tulipalo kesti kolme päivää, eikä asiaa auttanut yhtään se, että ihmiset sytyttivät omia talojaan tuleen vakuutusrahojen toivossa. Tulen etenemistä hidastettiin räjäyttämällä rakennuksia dynamiitillä.



Kuva: Wikimedia Commons ilmakuva kaupungista järistyksen ja tulipalon jälkeen



Kuva: sfgate.com



Kuva: Wikimedia Commons, Mission Street palaa

1989 Loma Prietan maanjäristys
Edellinen kohtalokas järistys oli 80-luvun lopulla. Järistyksessä kuoli 63 ihmistä, noin 4000 loukkaantui jollain tasolla ja noin 8000-12.000 ihmistä jäi sen takia kodittomaksi. Kuuluisaksi järistyksen teki se, että se tapahtui baseball-pelin aikaan. Pelaamassa olivat molemmat kotijoukkueet, Oakland Athletics ja SF Giants. Järistyksen näki siis miljoonat ihmiset suorana telkkarista. Järistyksen keskus oli lähellä Santa Cruzia ja sen voimakkuus oli 6.9. Hurjinta tässä järistyksessä oli siltojen romahtaminen. Oaklandissa romahti kaksikerroksinen silta, sekä veden päällä Oaklandiin menevä Bay Bridge sortui osittain.
Tässä videossa näkee hyvin, millaista se järinä on paikottain ollut: http://www.youtube.com/watch?v=YZI2tvCr24Y&feature=related


Kuva: Wikimedia Commons, Bay Bridgen sortuma (1 kuoli)



Kuva: Wikimedia Commons, sortunut silta Oaklandissa (40 kuoli).

Seuraava järistys?
Hayward Fault on nyt lähiaikoina ollut uutisissa, sillä siitä oltiin tehty mallinnuksia, mitä tapahtuisi, jos se järisisi. Lisäksi kuun lopussa on suuri maanjäristysharjoitus. http://www.72hours.org/

On epäilty, että seuraava iso järistus tulisi vuoteen 2030 mennessä. Noe Valley on melko turvallinen alue asua, ei olla lähellä Twin Peaksin kukkuloita, joista saattaisi sortua lohkareita, ei olla rannassa, joka on täyttömaata, vaan kalliolla, ja melko kaukana siirroskohdista. Lisäksi meidän talo on kohtuullisen vastarempattu (ymmärtääkseni myös rakenteita on lujitettu), ja puutalo betonikivijalalla. Tiilitalot ovat huonoimpia maanjäristystaloja, puutalot kestävät huojuntaa enemmän.

"Paniikkipaketti"
Jokaisessa kodissa Kaliforniassa pitäisi olla paketti, joka sisältää maanjäristyksen varalta tarvittavia tarvikkeita.
  • Vettä – noin neljä litraa per henkilö per päivä (useimmiten suositellaan 3 päivän tarpeita). Meidän paketissa on pillimehu-vesitonkkia, joiden pitäisi säilyä viisi vuotta juomakelpoisena. Sen lisäksi on kokoontaittuva vesitonkka ja vedenpuhdistustabletteja.
  • Ruokaa – valmista syötävää tai vähän vettä tarvitsevaa ruokaa. Nämä on vielä hankkimatta, varmaankin päädytään hommaamaan tölkkikeittoja ja...jotain. Vaikea kyllä miettiä, mikä olisi sellaista, minkä haluaisi sitten syödäkin, kun ne menee vanhaksi. Nää harrastaa tässä maassa sellaisia energiamyslipatukoita, mutta ne on kyllä pahanmakuisia.
  • Tölkinavaaja ja ruuanlaittovälineet (sellainen pikkutölkinavaaja pitäisi vielä muistaa ostaa ja laittaa haarukat ja astiat kans laatikkoon)
  • Ensiapuvälineet & ohjeet
  • Kopiot tärkeistä papereista (pankkitunnarit yms) ja puhelinnumeroista (vielä tekemättä)
  • Lämpimiä vaatteita ja sadevarusteet (tekemättä)
  • Raksahanskat (tekemättä)
  • Vedenpuhdistustabletteja
  • Vessapaperia, käsidesi, hammasharja & tahna jne.
  • Muovipressua ja jeesusteippiä rikkinäisten ikkunoiden peittämiseen
  • Työkaluja pitäisi olla kirveestä ja sorkkaraudasta lähtien, meillä on nyt vaan jakoavain, jolla voi sitten sulkea kaasu- ja vesihanat, jos ne vuotaa. Voisi kyllä ostaa toisen kappaleen pakettiin, ja pitää alkuperäisen ihan käytössä.
  • Makuupussit, meillä on sellaiset avaruuslakanapussit.
  • Jätesäkkejä ja iso ämpäri vessaksi (meillä on lisäksi Bajamaja-kemikaaleja hygienian ylläpitoon)
  • Taskulamppu ja radio (meillä on aurinkopaneelilla ja käsikammella (-kampi?) varustettu led-taskulamppu, jossa on myös radio ja jolla voi myös ladata kännykkää.
  • Vedenpitäviä tulitikkuja ja kynttilöitä (meillä on 150 tuntia palava paraffiinilyhtykynttilä)
  • Vihellyspilli
  • Pölynaamarit (hankkimatta)
  • Käteistä rahaa vähintään 100 dollaria (lisäämättä)
Eli meidän paketti ei ole vielä ihan täydellinen, mutta menossa siihen suuntaan. Vettä on liian vähän (eri tahot suosittelee eri määriä, lisäksi mun laskelmia sekoitti nesteunssit, gallonat ja litrat, ja kaiken kukkuraksi on eri asia se, millä määrällä pysyy hengissä ja mikä olisi hyvä määrä olla).

Yleisin suositus on gallona per päivä per henkilö. Se on vähän vajaa neljä litraa. Se tuntuu kyllä aika paljolta, mutta kaipa Punainen Risti tietää paremmin. Meillä on tällä hetkellä puoli gallonaa. Pitäisi ostaa vielä 3 Water Cubea (http://www.waterpreserver.com/watercube.htm), niin sitten meillä olisi vähän ekstraakin. Kahdeksan gallonaa vettä (30 litraa) tuntuu kyllä paljolta, mutta ei se toisaalta ole kuin kolme ämpärillistä. Ja noissa lootissa vesi säilyy viisi vuotta, ja noi isot kuutiot voi (ja pitääkin) täyttää itse ja puhdistaa.

Osa ohjeista tuntuu jo aika liioittelulta, ei aleta rakentamaan pommisuojaa ja ostamaan kaasunaamareita.

Vielä huomautuksena, ennenkuin siellä alatte hengittelemään paperipussiin paniikissa, että se todennäköisyys, että sitä kuolisi maanjäristykseen, on loppuviimeksi aika minimaalinen. Suurin osa loukkaantuneista on tehnyt jotakin tyhmää (lähtenyt juoksemaan paniikissa ulos) tai loukkaantunut tippuvista esineistä. 70% loukkaantumisista tulee tippuvista esineistä ja kaatuvista huonekaluista. Ne pitäisikin kiinnittää seinään. Silloin jos jyrinä tulee, kannattaa yleensä pysyä paikallaan, tai nopeasti siirtyä tukevan pöydän tms. alle. Ovensuutekniikka ei ole enää suosiossa, mutta sisäseinän viereen voi myös käpertyä. Tärkeintä on kaiketi pysytellä sähkölaitteiden ja ikkunoiden ja kirjahyllyjen tieltä.

Aina valmiina!

Duck and Cover!

Tuesday, October 7, 2008

Melkein sukua julkkikselle!


Olin kuullut porukoilta, että serkkuni Stefan, joka on ollut kokkina ympäri maailman ja jolla on nykyään oma catering-palvelu, on "jossakin tv:n kokkiohjelmassa". No ookoo. Meillä näkyy kaksi kanavaa, josta ei muuta tulekaan kuin kokkiohjelmia, ja sen lisäksi kaikilla muillakin kanavilla on omansa.

Googletin sitten huvikseni Stefanin nimellä, ja mikäs ohjelma sieltä tuleekaan esille? TOP CHEF! Se on Bravo-kanavan ohjelma, ja ymmärtääkseni se eka ja kuuluisin kokkikilpailu. Suomessa Bravon ohjelmista on näytetty ainakin Muodin Huipulle (Project Runway).

Se nyt ei ole mikään salaisuus, että koukkuunnun hyvin helposti reality-kilpailuohjelmiin. Olen katsonut lukuisia tuotantokausia keskenään kisaavia sisustussuunnittelijoita (Bravon Top Design), malleja (Americas Next Top Model, Suomen Huippumalli haussa, Mallikoulu), vaatesuunnittelijoita (Project Runway), tanssijoita (So you think you can dance, Step up and dance) ja olenpa katsonut Top Chefiäkin yhden tuotantokauden taannoin.



Stefan on uusimmassa Top Chefissä parhaillaan kisaamassa, se on sarjan viides tuotantokausi. Stefan on yksi setsemästätoista kisaajasta. Ohjelman idea on se, että joka jaksossa annetaan kokeille jonkinlainen teema/tehtävä, esimerkiksi tehdä ruokaa pelkästään luomuvihanneksista. Lopuksi jokaisen aikaansaannoksen arvioi tuomaristo, ja jakson lopussa yksi tippuu ja joutuu lähtemään kotiin. Kisa on joka vuosi eri kaupungissa, nyt on vuorossa Top Chef New York.

Stefanin biografia:
http://www.bravotv.com/Top_Chef/season/5/bios/bios.php?c=stefan

60 sekunnin video, jossa Stefan kertoo itsestään
http://video.bravotv.com/player/?id=716743



Sarja alkaa telkkarissa marraskuun 12. Täytynee laittaa kaapeliboksi tallentamaan. Kuinka jännittävää!

Wednesday, October 1, 2008

Hiiri McMouserson

Meillä on uusi asukas kotona. Hiiri hiirulainen. Se asustaa keittiössä tiskikoneen ja jääkaapin takana. Koska se ei tunnu aiheuttavan mitään suurta haittaa, ja koska toinen meistä on kastematojenpelastaja-puunhalaaja, hiirtä karkotetaan nyt ensiksi lähirautakaupan tuotteella, töpseliin laitettavalla plugilla, josta lähtee korkeaa ääntä, jota ihmiskorva ei kuule, mutta hiiren elämä sisätiloissa käy sietämättömäksi ja se poistuu takaisin talon rakenteisiin / kellariin, mistä tulikin.

Ei ihan täysin tyydyttävä ratkaisu. Mun luulona kun oli, että se olisi tullut takapihan oven kautta ja poistuisikin sitä kautta. No, eipä se oikein toiminut.

Mutta silti sen tappaminen tuntuu turhalta ja ilkeältä. Ajattelin palauttaa vinkulaitteen ja kokeilla seuraavaksi ansaa, johon McMouserson ei kuole, ja jossa sen voi sitten kiikuttaa metsään.



Kuva: Peta Catalog

Sinne tulee makupalahoukutin, joka saa hiirun astumaan sisälle taloon, jolloin ovi paukahtaa kiinni. Sitten sen voi kiikuttaa kauas, kauas pois, ja avata poistumisluukun, jossa on keksi, jonka läpi hiirun pitää syödä itsensä ennenkuin se pääsee pois. Tämä estää sen, että hiiru puree/koskee vapauttajaansa.

Ehkä vaan ostan sen ja en kysele tolta toiselta ollenkaan mielipidettä. Se on niin murhanhimoinen.

Puutarhatonttuilua



Nyt mää sen sitten tein. Kiskoin "katastrofialueen" ylös. Kiitos Freecyclestä saamani talikon. Siirsin olemassaollutta kasvia kasvamaan vähän tiiviimmin (vasemmalla) ja raivasin tilaa, johon laitan sitten itse kasveja kasvamaan. Vihreän kasvin lisäksi maasta löytyi kymmenittäin kukkasipuleja, kahta eri laatua. Laitoin ne kukkalaatikoihin kasvamaan, saapa nähdä, mitä niistä tulee, jos tulee mitään.



Tuo taaimmainen kasvi on ärsyttävä, sitä on tässä puutarhassa joka puolella. Se on vähän sellainen perustoimiston sisäkasvi, joita näkee amppeleissa, se kasvaa pääkasvuston lisäksi sellaisina roikkuvina minikasveina. Tuossa edempänä on hauska kasvi, jolle opin nimenkin, se on Asparagus Fern (suoraan käännettynä parsa-saniainen). Se näyttää vähän tilliltä.

Kävin eilen Flora Grubb Gardensissa, joka on sisustus- ja puutarhakauppa. Kivasti rakennettu näyttämään enemmän jonkun kotipuutarhalta kuin taimitarhalta. Sieltä tarttui mukaan pieni puska. Hebe Vernicosa, 20'' korkeaksi kasvava pieni pallo, jossa on pienenpieniä kiiltäviä lehtiä ja keväällä valkoiset kukat. Otan kuvan mun omasta Hebestä, kunhan sen saan istutettua.



Pitää ensin selvittää vuokraemännältä, että käykö tässä kohtaa elämä märäksi talvikuukausina. Maa on savea, joka imee/johtaa vettä huonosti, ja näyttäisi siltä, että naapurin sadevedet saattaa valua meidän puolelle:



Se taas tarkoittaisi sitä, että rakas Hebeni ei kestäisi hengissä talvea tuossa kohtaa. Siihen pitäisi istuttaa jotain sammaleita. Mikä taas tarkoittaisi hirveää määrää kastelemista koko muun vuoden aikana. Aijjjaijjjaih, mikä ongelma.

Täytyy kysyä Carolilta. Se on puutarhaihmisiä ja asunut tässä talossa itsekin. Ja toi puutarha on sen aikakaudelta. Toivottavasti tohon ei sada kauheesti. Sit ongelmasta voitaisiin päästä ihan vaan parantamalla maan laatua (sekoittamalla sammalta ja hiekkaa tohon saveen että se ois vähän ilmavampaa). No, onneksi ei tarvitse panikoida hallasta, puutarhakausi jatkuu vielä marraskuulle, jonka jälkeen ei tartte ennen kevättä pahemmin tehdä mitään. Edes kastella.