Oli muuten sitten taas omituisinta pitkään aikaan...

...nähdä iso, karvainen mies, ulkoiluttamassa lemmikki-lammasta. Aivan. Lammasta. Bääää. Sillä oli koiran valjaat ja se nuuski lyhtypylvästä. Sillä päkäpäällä oli ilmiselvästi identiteettikriisi.

Hitto kun ei kehdannut ottaa kuvaa.

Onneks joku on:

http://www.flickr.com/photos/rooruu/1471399201/

Kevät toi, kevät toi...kukkaruukkusen!

Kokoamastani "Garden Shopping in the Bay Area"-Google Mapista keksaisin tänään mennä kaikista lähimpään puutarhaliikkeeseeni, Horticaan. Olen sen tuominnut (ovesta kurkkaamalla) pieneksi ja kalliiksi. Mutta paikan Googlemaps-infoon oli ilmestynyt kuvia, josta selvisi, että heillä on myös toinen kerros ja valtaisa takapiha. Oookoo. Nyt ymmärrän, miksi se on monien mielestä paras puutarhakauppa kaupungissa.

No, en nyt vieläkään parhaaksi menisi sanomaan, Flora Grubb vie edelleen voiton, mutta se, että paikka on kävelymatkan päässä, on ehdoton bonus. Ja hinnat olivat varsin edukkaita. Ostin taka-ja etupihalle värikkäitä kukkia. Hankalaksi valinnasta tekee se, että kumpikaan kohta ei saa juurikaan aurinkoa, ja maa on hyvin savista.

Savimaata voi parantaa, mutta varjokasveja, jotka olisivat värikkäitä, olikin vaikeampi löytää.

Löytyi!


Kuva: Mahonia Nurseries


Kuva: Dayton Nurseries

Digitalis Purpurea Giant Shirley on valtaisa, lupiinimainen kukka, joka kasvaa puoltoistametriseksi ja kukkii keväisin (ei ole mitään keväällä kukkivaa takapihalla, joten se on täydellistä). Ostin näitä kolme. Niiden pitäisi viihtyä varjossa ja kestää savea. Tukikepit niille pitää ostaa, etteivät katkea tuulessa. Kukkien pitäisi olla kolibrien ja perhosten suosiossa. Ja ne lisääntyy ittekseen. Ainoa miinus, että ovat tosi myrkyllisiä, jos niitä syö. Ei pidä siis napata salaattiin.



Kuva: Smith and Hawken

Daylily Stella d'Oro. Lilja, joka kukkii kirkkailla, keltaisilla kukilla keväästä syksyyn. Alelaarilöytö. Pitäisi kans kestää savimaata ja pärjätä myös ruukkukukkana. Mä en osaa oikein päättää, laittaisko ruukkuun vai ei. Jos laittais, niin sen vois ryövätä mukaan muuttaessa...

Mun hyötypuutarha ei oikein edisty, salaatit tuppaa kuoleen ja yrttejä en saa aikaiseksi. Siemeniä ois basilikalle, ja varmaan saan pian pistokkaan laventelista. Rosmariini ois kiva, ja meksikonkorianteri. Mutta vitsit kun sais sen salaatin onnistuun, se ois niin näppärää.

Keinästen leffailta

Ohjelmassa: AUSTRALIA!
Baz Luhrmannin uusin, ei toki kovin uus, mutta vielä näkemättä. Baz on ainoa ohjaaja, jonka leffoja haluan nimenomaan ohjaajan takia nähdä. Tämä rakkaussuhde alkoi jo Romeo+Juliasta, joka on edelleen oikein mainio elokuva. Bazmaniani kohosi huippuunsa Moulin Rougen! aikaan, enkä ollut yksin. Voisin jopa sanoa, että yhdistelmä kirkkaita värejä, historiaa, musiikkia ja Ewan McGregoria olisi aika loistosetti. Silloin hankin ohjaajan aikaisempaa tuotantoa, Strictly Ballroomin, joka oli melko kehno.

Australia ei myöskään ollut kummoinen. Tai oli, se oli ihanan pakahduttavaa draamaa. Ymmärrän nyt kriitikoiden kommentit paatoksellisesta vanhanaikaisuudesta. Elokuva oli huono, mutta silti pidin siitä. Ei kovin järkevää, tiedän.

Tarina oli ennalta-arvattava: kalpea aatelisnainen (Nicole Kidman) saapuu Englannista hattulaatikoiden ja kapsäkkien kanssa myymään miesvainaansa maatilaa Australian takamaille. Salskea karjapaimen (Hugh Jackman) ensin ärsyttää, sitten hurmaa lesken ja mukana pyörii vielä söpö aboriginaalipoika. Nicole vaihtaa leningit lännenvermeisiin, ruskettuu ja oppii maan tavoille. Sota, politiikka ja ilkeä kilpailija sotkevat kuvioita, mutta vaikeuksien kautta voittoon ja kaikki saavat toisensa. Niinpäniin. Kuulostaako tutulta?

Leffa on yhdistelmä Okalintuja / Pearl Harbouria ja Minun Afrikkaani. Toimii siis mulle. Juuri siksi, että sen niin arvaa, miten siinä käy.

Niin, ja lopussa pelastetaan orpoja.

Poliittisesta kannanotostakaan leffa ei oikein käy, joskin leffassa raapaistaan Australian historian synkempiä sävyjä, jossa puoliverisiä (usemmiten aboriginaaliäidin ja valkoisen miehen) lapsia vietiin äideiltään kasvatettaviksi orpokotien tyyppisissä kristittyjen lähetysasemilla, jotta heistä saataisiin "ei villi-ihmisiä". Tätä jatkettiin vuoteen 1973.

Eipä sillä, Suomessa tehtiin ihan samalla lailla kuin USA:ssa intiaaneille ja Australiassa aboriginaaleille:

Saamelaisten vaikeudet alkoivat jo 1500-luvulla, jolloin Pohjoismaiden valtiot Ruotsi ja Tanska halusivat laajentaa maitaan kohti pohjoista. Siinä yhteydessä saamelaisia tapettiin surutta, olivathan he lähinnä vain valtaväestön tiellä. Asuinalueet kapenivat ja saamelaiset hävisivät Etelä-Suomesta, jossa heitä oli aiemmin asustanut.

Saamelaiset olisivat kenties onnellisempia, jos vähemmistökansan kokema sorto olisi päättynyt menneisiin vuosisatoihin. Niin ei käynyt. 1950-luvulla ja parikymmentä vuotta sen jälkeen saamelaisia tuotiin pitkänkin matkan takaa kouluun kirkonkyliin.

Kotona pääsi käymään ensimmäistä kertaa vasta jouluna.

- Opettajat ajattelivat, että olemme heti pahanteossa, kun puhuimme äidinkieltämme saamea, muistelee Näkkälän kylässä Enontekiöllä asuva poromies Antti Näkkälä, 58.

Niinpä saamen kieli yksinkertaisesti kiellettiin. Sitä puhuttiin salaa, kun opettajien silmä vältti. Äidinkielen puhekielto oli aika kova rangaistus lapsille, jotka eivät ennen seitsemättä ikävuottaan osanneet muuta kieltä kuin saamea, omaa äidinkieltään.

Vaikeudet jatkuivat myös myöhemmässä elämässä. Enontekiöläinen Nils-Henrik Valkeapää harmittelee, että 1960-luvulla Suomessa vielä ajateltiin, ettei saamelaisesta voi tulla opettajaa. Vaikka hänellä ja hänen vaimollaan oli pätevyys kunnan virkoihin, opettajavalinnoissa heidät syrjäytettiin.

- Yleisesti kunnasta on kiistetty, että täällä syrjittäisiin, Valkeapää sanoo.

- Saamelaisuutta kohtaan on ollut närää, jota me emme ymmärrä. Se on niin syvällä täällä.

Aamulehti Sunnuntai


Koskahan saamelaisista tehtäisiin leffaa iänikuisten Rukajärven teiden ja Mannerheimien sijaan?

Parempi elokuva Australian "menetettyjen sukupolvien" kohtelusta on "Rabbit-Proof Fence" (ks. IMDB), eli "Varastetut lapset", josta on myös kirja. Suosittelen lämpimästi.

Niin, ja ei tää ollu vaan chick-flick-viikonloppu: katsottiin myös Memento.

Kevät!

Kaunis perjantai, lähes kokonaan vapaapäivä, aurinkoa ja Dolores park. Varsin mukavaa.

Minä olin joogalentäjän poika, lähes sankari siis itsekin!

Jooga on kivaa, ja se on ainoa laji, johon aina haluan mennä, eikä tarvitse taistella päänsisäisiä tekosyitä vastaan. Ja paikallinen jooga on aika erilaista kuin se mummojen hathajooga ja venyttely. Lämmöt on täysillä, hiki virtaa, ja maton pitää olla tosi hyvä.

Ostin vihdoinkin oman. Luonnonkumia, pitäisi olla riittävän tahma, ettei kädet liu-u. Hinta oli kohdallaan, 13 dollaria REI:n outletista. Ja kun se on niin söpö!




Tietysti siihen "tarvii" kassin ( kun maksoi alle kympin) ja heräteostoksena merinovilla-vaellussukat, lasten koossa, 6 dollaria. Olen ollut tosi tyytyväinen vaelluskenkiini ja sukkiin, jotka ostin niiden kanssa. Ostin nyt toiset vaihtosukiksi. Lasten koko oli S, joka vastaa aikuisten kokoja 4-7. Mun jalka on 5.5. Niiden mallin nimi oli "Pippi". On niissä aika pitkätossumainen tatsi.


Jos ei näillä varusteilla nyt lähtis taas liikuntaelämä käyntiin, niin ei sit millää!

Koti kuntoon-projekti

Viime viikolla tapahtunutta: siivottiin. Ekaa kertaa...kuukausiin. Löytyi vihdoin imurin pölypussit kaupasta. Vaihdettiin järjestystä, keittiön pöytä muutti vihdoin keittiöön, keittiönpöydänvirkaa hoitanut tietokonepöytä pääsi tietokoneen alle ja patiopöytä muutti takapihalle sateeseen.

Takapihalle löytyi Ikeasta somia valaisimia. Oikealla alimpana. Aika himmee valo, mutta koristeiksihan ne on tarkoitettu. Roikkuu meillä puusta. Valkoisia. Askartelin mopinvarresta ja rautalankahenkarista ripustusvälineenkin.



Kuva: Ikea / apartmenttherapy.com

Niitä koukkuja ei ikinä saada seinään, se seinä murenee, oli proput millasia vaan. Nyt pitäis sit keksiä plan b eteiseen. Varmaan hommataan sellainen pystynaulakko.

Lisää porukkaa vaan!

Samin serkku muutti perheineen tänne meidän lähelle, mikä on jotenkin mieletön yhteensattuma! Eka sijoituspaikan piti olla Seattle, mutta laskiaispullakahvipöydässä kävi ilmi, että paikaksi olikin muuttunut Piilaakson seutu. Kivaa!

Käytiin yhdessä lauantaina katsomassa vähän St. Patrick's Dayn paraatia, oli tosi kylmä päivä ja paraati oli aika tylsä. Sain päin pläsiä helmet rekan kyydistä. Niissä luki "kiss me, I'm irish", eli anna pusu, oon irkku. Tuntui kyllä, että ihan kaikki oli irkkuja sinä päivänä, aasialaiset, latinot ja afroamerikkalaisetkin. Mutta oltiin kuultu, että se on tosi riehakas känniääliöiden juhla, mutta en ees nähny ainuttakaan känniääliöö... puoleenpäivään mennessä. Eli kyl suomalainen vappu on paljon pahempi!



Kuva: http://www.anjelicasboudoir.com


St Pat's Day jatkui hauskoilla teemasynttäreillä: Paul's Redneck Poker Birthday Party. Pitsaa, junttimuotia (ruutupaitoja ja lippiksiä), halpaa kaljaa, ja pokeria, jota ei koskaan pelattu.

Sellaista täällä viime viikonloppuna. Muuten ollaanki oltu vaan töissä ja töissä ja töissä...