Nauratti. Aurinkosuoja. Autot-leffan hahmo. Toimii.
Saturday, June 13, 2009
Lama
Kävin maksamassa veroja. Virasto oli piilotettu hyvin taitavasti ostarin-asuintalo-kompleksin neljänteen kerrokseen, jonne pääsi vain yhdellä hissillä yhdestä paikkaa ostaria. Löysin ja olen nyt kiltti veronmaksaja. (Oisin maksanut netissä, mutta kun sen nettipalvelun käyttöönotto vaatii 15 päivän odottelun!)
Martinibaarit, jossa drinksustaan saa maksaa kympin, välillä lähemmäs kakskymppii, on varmasti yksi asia, minkä ihmiset ovat karsineet elämästään pois. Töiden jälkeen jos jonnekin porukalla mennään, se on todennäköisemmin lähiökuppila, jossa samaisen juoman vähän vähemmän elegantissa ympäristössä voi saada vitosella.
Silti tällaiset "Avataan pian"-kyltit, jotka eivät ole toteutuneet, on aika surullisia. Toimitiloja oli jonkin verran vapaana kun muutettiin, mutta nyt niitä on pääkadullakin useita, ja hyvillä paikoilla. Oaklandissa noin joka kolmannessa liiketilassa on edes liiketoimintaa.
Sunday, June 7, 2009
Pixar teki sen taas...
Olen suuri Pixar-leffojen fani.
Jokainen yhtiön tuote ei kuitenkaan ole ollut hyvä, tässä paremmuusjärjestys mun maun mukaan:
1. UP!
2. Wall-e
3. Monsters Inc.
4. The Incredibles
5. Ratatouille
6. Toy Story
7. Finding Nemo
8. A Bugs Life
9. Toy Story 2
10. Cars
Wall-e oli todella hyvä, mutta aika synkkä, ja lapsille pelottava. Mielestäni UP!:issa oli onnistuttu täydellisesti kosiskelemaan sekä aikuisia että lapsia. Voin lämpimästi suositella tätä lapsiperheille ja tosikoille aikuisille yhtälailla. Elokuvassa oli toimintakohtauksia, mutta ei liikaa. Pahis, mutta ei liian pelottava tai yksiulotteinen pahis. Pahiksen apuritkin olivat vuoroin hurjia, vuoroin höntinhassuja. Sivuhahmot olivat mahtavia ja kahden "päänäyttelijän" kemiat toimivat hyvin yhteen.
Lisäksi mukana oli pientä ivailua luonnosta etääntyneille pulskille lapsille GPS:ineen.
Leffa oli sopivan pitkä, en havahtunut elokuvan taiasta hetkeksikään, joka tarkoittanee, ettei leffassa ollut suvantokohtia. Itkin kaulahuivin märäksi ja jouduin pinnistelemään, etten olisi ulvonut ääneen. Naurusta tulikin sitten käkätettyä senkin edestä.
Ja voi kuinka ihanaa oli olla aikuisten seurassa leffateatterissa. Iso IMAX-teatteri kun on aina täynnä kännykkäänpuhuvia, eestaas ramppaavia keskittymiskyvyttömiä teinejä kommentoimassa elokuvaa ja potkimaan selkänojaa. Eikä tämä tarkoita, että yleisö olisi hipihiljaa: taputuksia ja vislauksia, itkunniiskutusta (en ollut yksin) ja naururaitamaisen yhtenäiset hekotukset.
Taidetaan mennä toistekin. Lähellä kun on vielä ravintoloita ja baareja, ja kivoja kauppoja, ja kävelymatka vain kotiin.
Ja hei, kuka ei rakastaisi urhuharmoonilla säestettyä Barbarellaa?
Jokainen yhtiön tuote ei kuitenkaan ole ollut hyvä, tässä paremmuusjärjestys mun maun mukaan:
1. UP!
2. Wall-e
3. Monsters Inc.
4. The Incredibles
5. Ratatouille
6. Toy Story
7. Finding Nemo
8. A Bugs Life
9. Toy Story 2
10. Cars
Wall-e oli todella hyvä, mutta aika synkkä, ja lapsille pelottava. Mielestäni UP!:issa oli onnistuttu täydellisesti kosiskelemaan sekä aikuisia että lapsia. Voin lämpimästi suositella tätä lapsiperheille ja tosikoille aikuisille yhtälailla. Elokuvassa oli toimintakohtauksia, mutta ei liikaa. Pahis, mutta ei liian pelottava tai yksiulotteinen pahis. Pahiksen apuritkin olivat vuoroin hurjia, vuoroin höntinhassuja. Sivuhahmot olivat mahtavia ja kahden "päänäyttelijän" kemiat toimivat hyvin yhteen.
Lisäksi mukana oli pientä ivailua luonnosta etääntyneille pulskille lapsille GPS:ineen.
Leffa oli sopivan pitkä, en havahtunut elokuvan taiasta hetkeksikään, joka tarkoittanee, ettei leffassa ollut suvantokohtia. Itkin kaulahuivin märäksi ja jouduin pinnistelemään, etten olisi ulvonut ääneen. Naurusta tulikin sitten käkätettyä senkin edestä.
Ja voi kuinka ihanaa oli olla aikuisten seurassa leffateatterissa. Iso IMAX-teatteri kun on aina täynnä kännykkäänpuhuvia, eestaas ramppaavia keskittymiskyvyttömiä teinejä kommentoimassa elokuvaa ja potkimaan selkänojaa. Eikä tämä tarkoita, että yleisö olisi hipihiljaa: taputuksia ja vislauksia, itkunniiskutusta (en ollut yksin) ja naururaitamaisen yhtenäiset hekotukset.
Taidetaan mennä toistekin. Lähellä kun on vielä ravintoloita ja baareja, ja kivoja kauppoja, ja kävelymatka vain kotiin.
Ja hei, kuka ei rakastaisi urhuharmoonilla säestettyä Barbarellaa?
Saturday, June 6, 2009
Castro theatre
Huono kuva kamerakännyllä – ens kerralla täytyy ottaa oikea kamera mukaan!
Hieno leffateatteri! Kultaa ja punaista samettia. Ennen leffaa lavasta nousi tyyppi urkuharmoonilla, ja se soittelee sellaista posetiivarimusiikkia. Leffa on Pixarin UP, 3d-lasit ja kaikkee. Raportti leffasta myöhemmin!
Lainaan taas vähän muiden kuvia:
(c) http://www.flickr.com/photos/nuzz/3128007794/
Niillä oli kivasti heijastettu tollanen valokuvio (oon unohtanut, miksä sellaista sanotaan, vaikka koulussa sellaisen joutui valokurssilla askarteleenkin), UP! -leffassa siinä oli se leijuva talo. Toi urkuri on ihan oma shownsa, tässä leffassa se soitteli lähinnä Disney-biisejä, mutta ymmärtääkseni joissakin leffoissa se säestää ja äänitehostaa koko leffan. Niinkuin ennenvanhaan. Tässä teatterissa näytetään paljon vanhoja leffoja (Tron, Sound of Music, Barbarella), joten oltiin yllättyneitä, että näyttivät näinkin valtavirtaelokuvan, ja tuoreeltaan.
(c) http://www.flickr.com/photos/jay_que/2440679563/
Se katto on jotain mieletöntä! Se on tuollaista punaista metallia (?) ja noi ympyrät on buddhan kuvia. Se on siis yksi iso lootus. Hurjan näköinen art deco-valaisin.
http://www.flickr.com/photos/striatic/111232160/
Urkuri lähempää. Sen uruista lähti kyllä kaikki maailman äänet.
(c) http://www.flickr.com/photos/sk8rsherman/62266635/
Koko tila. Se oli kyllä punaisempi livenä kuin tässä kuvassa.
(c) http://www.flickr.com/photos/ari/3577400464/
Teatteri ulkoa päiväsaikaan.
(c) http://www.flickr.com/photos/25551449@N02/3007636228/
Iltasaikaan. Tässä kuvassa Obaman vaalivoittojuhlat, jotka kääntyivät surullisiksi, kun Prop 8 meni läpi.
Kanadantuliaisia
Tai no, kuvia. Muistoja. Ah.
Samin ja mun puhelimien ihanuudet:
Maisemia:
keskusta / pursiseuran satama-alue Stanley Parkista päin
Mieletön näköala hotellin uima-altaalta
Sama lähempää
"Vancouverin Golden Gate", eli olikseny Two Lions Bridge tjsp. Stanley Parkin rantabulevardia, Seawallia, pitkin ajeltiin pyörillä ja mää napsin kuvia.
Siellä oli ihanan keväistä joka puolella. Ja niin vihreää! Ja paljon asuintaloja, jotka näytti kuin suoraan siitä Hotelli-lautapelistä reväistyiltä. Hyvin kasaria.
Joka puolella kaupunkia näkyi yhtäkkiä vilauksia lumihuippuisista vuorista tai kimmeltävästä merestä. Aika mahtavaa.
Biitsi. Vesi oli lämmintä.
Kaupunki iltasumussa. (autosta räpsästy kuva, sori)
Sumuista ja harmaata, kuin Suomessa syksyllä.
Kuva pieneltä saarelta, jossa oli pikkuputiikkeja ja isohko Kauppahalli.
Vesitaso.
Mielettömän kokoisia kallioita matkalla Whistleriin. Pomoni Chelsea BAWTissa, on haaveillut pitkään reissusta Vancouveriin, jossa kalliokiipeilymahdollisuuksia on joka nurkalla.
Joka paikassa rakennettiin ja paranneltiin olympialaisia varten. Mutta luonto vei silti huomion. Ne kalliot ja vuoret oli vaan niin isoja, ettei ne näytä miltään kuvissa.
Ne ei vaan näytä isoilta.
Vaikka kuinka yrittäis.
Viimeinen maisemakuva. Pilvet roikkui iltaisin aina tosi alhaalla.
Whistler-Blackcomb:
Siellä oli jo ihan kesä alhaalla, 20 astetta lämpöö auringossa, mutta ylempänä oli vielä lunta. Osa laski sortseissa ilman paitaa. Mää olin pakannut fleecet ja kerrastot ja toppavaatteet mukaan.
Tosin mä vietin aika paljon aikaa lumessa enkä lumella...
Vähän erilaiset sukset kuin minkälaisiksi luulin laskettelusuksia. (oman pituset tai pidemmät, 20 cm leveet ja kolme senttiä paksut). Nää oli sirot. Ne kengät / monot tuotti mulle vähän tuskaa aluksi, sananmukaisesti, ne oli liian kireellä ja sit rupes kramppaan pohkeet ja jalkapohjat.
Hissi oli kaikista jännintä.
Toi pieni musta piste on minä. Ei ollut kauheesti ruuhkaa aluksi, mikä oli hyvä, koska mää en ollut ihan täysin mun suksien hallinnassa. Tai siis ne mun.
Lillin housut, molempien takit, fleecet: BAWT "palkkaa". Pipo: äitin kutoma. Hanskat: ihan liikaa.
Sami ja sen uusi signature-hattu. Useimmiten lippa edessä, mutta tuolla parempi väärinpäin. Molempien meidän takit on North Facen Interchange-takkeja, joissa on kuori (mulla päällä) ja fleece / neopreenisisus (Samilla päällä).
Hiihtely oli tosi kivaa, näköalat mahtavat, rinne pitkä ja helpohko, ei liikaa ihmisiä eikä ketään sattunut. Vaikkei ollut kypärää.
Matkalla nähty hotelli, ihan mahtava.
Whistler village oli jotain todella mielenkiintoista: se oli kuin Disneyworld-versio siitä, miltä kuvittelisin Sveitsiläisen vuoristokylän näyttävän. Tässä kuva talvesta niiden verkkosivuilta:
Me oltiin ihan terassikeleillä liikkeellä, oli oikeestaan kuuma. Ihan sortsikeli ois ollu. Niin oli hassua olla ihan hiki päässä hiihtovermeissä siellä alhaalla kylässä.
Nää kuvat ei nyt mee kronologisessa jrjestyksessä, mutta tässä kuvia saarelta, jossa käytiin ekana päivänä:
Lauttatoiminta oli aloitettu 70-luvun alussa. En ois ikinä arvannut!
Kanadanhanhi. (kai?)
Mantereen puolella oli kiva ranta. Kuin kosken partaalla Tampereella, paitsi ilman roskia, humalaisia ja puskapissaajia.
Maailman huonoin nuoriso-orkesteri. Piti välillä oikein pinnistää, että tunsi biisin. Toi basistityttö oli hyvä, rumpali ihan kamalan pielessä koko ajan, ja torviosasto...juuri niin kamalaa kuin voisi kuvitella. Koitettiin olla nauramatta liikaa.
Viimeisenä päivänä mentiin akvaarioon ennen kentälle lähtöä:
Julma virne onneksi lasin takaa.
Merihevosilla oli herkkä hetki.
Dim dim dim dim, dim dim dim dim... DIII DIII DIII DIII!
Ne kaivautuu hiekkaan, ja leikkii olevansa tikkuja. Identiteettikriisikaloja siis.
Erakkorapuja saa lemmikeiksikin.
Hienoja punahuulisia simpukoita.
Nää on niin hurmaavia... lasin takaa. Jännimmästä elukasta ei saanut kuvaa otettua, se oli ihan minimaalisen pieni meduusa, jolla oli jouluvalot. Siis sen selässä meni sellaisia pienenpieniä punaisia ja vihreitä valokaapeleita, jotka oli stroboefektillä. Vaikea kuvailla, mutta se oli ihan ihmeellinen!
Nää oli ihan pikkuisia, sellasia 4 cm kokoisia. Hirmuhirmu söpöjä. Mario Bros -sieniä melkein.
Tää oli niiden stara. Baby Beluga, eli vauvamaitovalas. Niillä oli kolme maitovalasta.
Kuva: Wikimedia
Ja tummia delfiinejä, ja se delfiinishow oli kivasti punottu kertomaan informatiivisesti niistä eläiminä, ja kuinka ne kaikki "temput" on ihan käytännön delfiininelämässä hyödyllisiä taitoja.
Sami sai mukaan "Sustainable Seafood"-kortin lompakkoon. Tosi näppärä, voi vaikka sushipaikassa ollessaan katsastaa, että mikä kala on sukupuuton partaalla ja mikä ei.
mobile.seafoodwatch.org
Sushi smarts Monterey bay Aquarium
Viimeinen kuva. Oltiin toisistamme tietämättöminä otettu samasta asiasta kuva. Kultasepänliike, jonka nimi oli Saatchi&Saatchi. Se on siis myös hyvin kuuluisa ja iso mainostoimisto. Kuinka suuri todennäköisyys on tollaiselle nimiyhdistelmälle?
Samin ja mun puhelimien ihanuudet:
Maisemia:
keskusta / pursiseuran satama-alue Stanley Parkista päin
Mieletön näköala hotellin uima-altaalta
Sama lähempää
"Vancouverin Golden Gate", eli olikseny Two Lions Bridge tjsp. Stanley Parkin rantabulevardia, Seawallia, pitkin ajeltiin pyörillä ja mää napsin kuvia.
Siellä oli ihanan keväistä joka puolella. Ja niin vihreää! Ja paljon asuintaloja, jotka näytti kuin suoraan siitä Hotelli-lautapelistä reväistyiltä. Hyvin kasaria.
Joka puolella kaupunkia näkyi yhtäkkiä vilauksia lumihuippuisista vuorista tai kimmeltävästä merestä. Aika mahtavaa.
Biitsi. Vesi oli lämmintä.
Kaupunki iltasumussa. (autosta räpsästy kuva, sori)
Sumuista ja harmaata, kuin Suomessa syksyllä.
Kuva pieneltä saarelta, jossa oli pikkuputiikkeja ja isohko Kauppahalli.
Vesitaso.
Mielettömän kokoisia kallioita matkalla Whistleriin. Pomoni Chelsea BAWTissa, on haaveillut pitkään reissusta Vancouveriin, jossa kalliokiipeilymahdollisuuksia on joka nurkalla.
Joka paikassa rakennettiin ja paranneltiin olympialaisia varten. Mutta luonto vei silti huomion. Ne kalliot ja vuoret oli vaan niin isoja, ettei ne näytä miltään kuvissa.
Ne ei vaan näytä isoilta.
Vaikka kuinka yrittäis.
Viimeinen maisemakuva. Pilvet roikkui iltaisin aina tosi alhaalla.
Whistler-Blackcomb:
Siellä oli jo ihan kesä alhaalla, 20 astetta lämpöö auringossa, mutta ylempänä oli vielä lunta. Osa laski sortseissa ilman paitaa. Mää olin pakannut fleecet ja kerrastot ja toppavaatteet mukaan.
Tosin mä vietin aika paljon aikaa lumessa enkä lumella...
Vähän erilaiset sukset kuin minkälaisiksi luulin laskettelusuksia. (oman pituset tai pidemmät, 20 cm leveet ja kolme senttiä paksut). Nää oli sirot. Ne kengät / monot tuotti mulle vähän tuskaa aluksi, sananmukaisesti, ne oli liian kireellä ja sit rupes kramppaan pohkeet ja jalkapohjat.
Hissi oli kaikista jännintä.
Toi pieni musta piste on minä. Ei ollut kauheesti ruuhkaa aluksi, mikä oli hyvä, koska mää en ollut ihan täysin mun suksien hallinnassa. Tai siis ne mun.
Lillin housut, molempien takit, fleecet: BAWT "palkkaa". Pipo: äitin kutoma. Hanskat: ihan liikaa.
Sami ja sen uusi signature-hattu. Useimmiten lippa edessä, mutta tuolla parempi väärinpäin. Molempien meidän takit on North Facen Interchange-takkeja, joissa on kuori (mulla päällä) ja fleece / neopreenisisus (Samilla päällä).
Hiihtely oli tosi kivaa, näköalat mahtavat, rinne pitkä ja helpohko, ei liikaa ihmisiä eikä ketään sattunut. Vaikkei ollut kypärää.
Matkalla nähty hotelli, ihan mahtava.
Whistler village oli jotain todella mielenkiintoista: se oli kuin Disneyworld-versio siitä, miltä kuvittelisin Sveitsiläisen vuoristokylän näyttävän. Tässä kuva talvesta niiden verkkosivuilta:
Me oltiin ihan terassikeleillä liikkeellä, oli oikeestaan kuuma. Ihan sortsikeli ois ollu. Niin oli hassua olla ihan hiki päässä hiihtovermeissä siellä alhaalla kylässä.
Nää kuvat ei nyt mee kronologisessa jrjestyksessä, mutta tässä kuvia saarelta, jossa käytiin ekana päivänä:
Lauttatoiminta oli aloitettu 70-luvun alussa. En ois ikinä arvannut!
Kanadanhanhi. (kai?)
Mantereen puolella oli kiva ranta. Kuin kosken partaalla Tampereella, paitsi ilman roskia, humalaisia ja puskapissaajia.
Maailman huonoin nuoriso-orkesteri. Piti välillä oikein pinnistää, että tunsi biisin. Toi basistityttö oli hyvä, rumpali ihan kamalan pielessä koko ajan, ja torviosasto...juuri niin kamalaa kuin voisi kuvitella. Koitettiin olla nauramatta liikaa.
Viimeisenä päivänä mentiin akvaarioon ennen kentälle lähtöä:
Julma virne onneksi lasin takaa.
Merihevosilla oli herkkä hetki.
Dim dim dim dim, dim dim dim dim... DIII DIII DIII DIII!
Ne kaivautuu hiekkaan, ja leikkii olevansa tikkuja. Identiteettikriisikaloja siis.
Erakkorapuja saa lemmikeiksikin.
Hienoja punahuulisia simpukoita.
Nää on niin hurmaavia... lasin takaa. Jännimmästä elukasta ei saanut kuvaa otettua, se oli ihan minimaalisen pieni meduusa, jolla oli jouluvalot. Siis sen selässä meni sellaisia pienenpieniä punaisia ja vihreitä valokaapeleita, jotka oli stroboefektillä. Vaikea kuvailla, mutta se oli ihan ihmeellinen!
Nää oli ihan pikkuisia, sellasia 4 cm kokoisia. Hirmuhirmu söpöjä. Mario Bros -sieniä melkein.
Tää oli niiden stara. Baby Beluga, eli vauvamaitovalas. Niillä oli kolme maitovalasta.
Kuva: Wikimedia
Ja tummia delfiinejä, ja se delfiinishow oli kivasti punottu kertomaan informatiivisesti niistä eläiminä, ja kuinka ne kaikki "temput" on ihan käytännön delfiininelämässä hyödyllisiä taitoja.
Sami sai mukaan "Sustainable Seafood"-kortin lompakkoon. Tosi näppärä, voi vaikka sushipaikassa ollessaan katsastaa, että mikä kala on sukupuuton partaalla ja mikä ei.
mobile.seafoodwatch.org
Sushi smarts Monterey bay Aquarium
Viimeinen kuva. Oltiin toisistamme tietämättöminä otettu samasta asiasta kuva. Kultasepänliike, jonka nimi oli Saatchi&Saatchi. Se on siis myös hyvin kuuluisa ja iso mainostoimisto. Kuinka suuri todennäköisyys on tollaiselle nimiyhdistelmälle?
Kylmä suihku kaunistaa
Kun tultiin Vancouverista, ei tullut lämmintä vettä, aamulla soitettiin putkimiehelle ja ne tuli melkein heti. Ongelmana oli kaasulämmittimen sammunut pilottiliekki. Silloin se sanoi, että kannattaa alkaa budjetoimaan uutta pönttöä varten, sillä tämä ei enää kauaa kestä.
Viikko eteenpäin, ja tällainen näky meitä odotteli kotiin tullessa:
Se oli ruostunut päältä puhki, ja pulppusi kolmesta eri kohtaa. Ei pikkuhitsauksella enää toiminut. Joten jätkät palas takasin soiteltuaan ensin vuokraemännän kanssa, ja uusi lämmitin laitettiin paikoilleen.
Se on hieno, siro ja tankiton. Varsinaisesti ei elämää muuttanut millään lailla, lämpimän veden saaminen kestää ihan yhtä kauan vieläkin, mutta ainakin tietää tekevänsä ekotekoja. Sellainen pönttö kun kuluttaa energiaa pitämällä osan vedestä jatkuvasti lämpimänä, ja se lämpö haihtuu jatkuvasti ulkoilmaan. Pöntötön versio lämmittää kuumaa vettä sitten kun sitä tarvitsee.
Lisäksi se on ehkä viideosan pöntön koosta, joten nyt on lisää säilytystilaa takapihalla, jonne ei sada tai tuule sisälle. Laitoin mun kokoelman muovisia kukkaruukkuja sinne kaappiin, ja ajatuksena on myös siirtää iso muovikanisteri kukkamultaa sinne kaappiin. Jee!
Mainitsinko jo, että sen vanhan lämmittimen päällä oli hiirenpapanoita?
Hyyyyyyiii!
Nyt kun vielä vaihdetaan suihkun pää tähän vettä säästävään malliin, ollaan aika hyvässä kuosissa.
Sen voi eka laittaa valuun, ja sitten kun kuumaa vettä alkaa tulla, se automaattisesti lakkaa valuttamasta sitä. Silloin tietää astua suihkuun, vetää narusta, ja saa lämmintä vettä niskaan. Tämä malli myös päästää vettä vain 1.5 gallonaa minuutissa, kun normaalisuihkuilu Kalifornian jo tiukoilla säännöksillä kuluttaa 2.5 gallonaa minuutissa.
Ja otan sen kylmän veden talteen ja kastelen sillä kukkia.
Lisäksi harvemmin tulee suihkuiltua yksin tai kauempaa kuin 5 minuuttia per henkilö.
Tämä osasto maailmanpelastamisesta alkaa siis olla hyvässä kuosissa.
Viikko eteenpäin, ja tällainen näky meitä odotteli kotiin tullessa:
Se oli ruostunut päältä puhki, ja pulppusi kolmesta eri kohtaa. Ei pikkuhitsauksella enää toiminut. Joten jätkät palas takasin soiteltuaan ensin vuokraemännän kanssa, ja uusi lämmitin laitettiin paikoilleen.
Se on hieno, siro ja tankiton. Varsinaisesti ei elämää muuttanut millään lailla, lämpimän veden saaminen kestää ihan yhtä kauan vieläkin, mutta ainakin tietää tekevänsä ekotekoja. Sellainen pönttö kun kuluttaa energiaa pitämällä osan vedestä jatkuvasti lämpimänä, ja se lämpö haihtuu jatkuvasti ulkoilmaan. Pöntötön versio lämmittää kuumaa vettä sitten kun sitä tarvitsee.
Lisäksi se on ehkä viideosan pöntön koosta, joten nyt on lisää säilytystilaa takapihalla, jonne ei sada tai tuule sisälle. Laitoin mun kokoelman muovisia kukkaruukkuja sinne kaappiin, ja ajatuksena on myös siirtää iso muovikanisteri kukkamultaa sinne kaappiin. Jee!
Mainitsinko jo, että sen vanhan lämmittimen päällä oli hiirenpapanoita?
Hyyyyyyiii!
Nyt kun vielä vaihdetaan suihkun pää tähän vettä säästävään malliin, ollaan aika hyvässä kuosissa.
Sen voi eka laittaa valuun, ja sitten kun kuumaa vettä alkaa tulla, se automaattisesti lakkaa valuttamasta sitä. Silloin tietää astua suihkuun, vetää narusta, ja saa lämmintä vettä niskaan. Tämä malli myös päästää vettä vain 1.5 gallonaa minuutissa, kun normaalisuihkuilu Kalifornian jo tiukoilla säännöksillä kuluttaa 2.5 gallonaa minuutissa.
Ja otan sen kylmän veden talteen ja kastelen sillä kukkia.
Lisäksi harvemmin tulee suihkuiltua yksin tai kauempaa kuin 5 minuuttia per henkilö.
Tämä osasto maailmanpelastamisesta alkaa siis olla hyvässä kuosissa.
Subscribe to:
Posts (Atom)