U-käännös

Loman kanssa kävi vähän hassusti. No, ensinnäkin viikonloppuna oli viimeisiä talven myrskyjä. Satoi lähes taukoamatta. Automme avomallisuudesta ei ollut juurikaan siis hyötyä. Perjantaina lähdimme ajamaan kohti etelää. Tarkoituksenamme oli ajaa Highway 1:tä, mutta onneksi navigaattorimme ohjasti meidät 101:lle. Sillä sitäkin reittiä olimme hotellilla vasta seitsemältä illalla.

Hotellilla meitä odotti lasi viiniä ja söpöt huoneet. Lähdimme pikaisesti käymään San Luis Obispon keskustassa. Sievä kaupunki, hyvät ostosmahdollisuudet. Paljon opiskelijoita. Söimme pizzaa ja menimme takaisin hotlalle.

Seuraavana aamuna nautimme ilahduttavan aamiaisen Petit Soleilissa. Saimme vastapaistettuja lättyjä, joissa oli omenaa sisällä. Lisäksi tarjolla oli talossa leivottuja kakkuja ja sensellaisia, hedelmiä, jugurttia ja niin edelleen. Ohjelmassamme oli lähteä Point Surin majakalle. Tutustuimme Highway 1:n maisemiin. Se oli aika hurja tie. Pieni, mutkainen, ja kovilla sateilla ilmeisen mutavyöryaltis. (kuva alla pubs.usgs.gov)

En saanut itse kuvaa teiden mutkaisuudesta, mutta tässä:



Pysähdyimme Pismo Beachin kohdalla ihmettelemään merinorsuja. Pieniä poikasia, muutama kuollut poikanen, ja isoja uroksia vonkaamassa juurisynnyttäneitä naaraita. En tahtois olla merinorsutar.















Seuraava pysähdyksemme oli söpö pieni kauppa/ravintola meren rannassa keskellä ei-mitään. Sami valitsi valkosipuliburgerin, minä paikan nimikkoburgerin. Paikan omistaja oli hauska kaveri. Varoittelivat tulossa olevasta myrskystä ja suosittelivat lähtemään alta pois.



Jatkoimme matkaa Point Suriin. Tavoitteenamme oli nyt käydä ainakin katsomassa majakkaa, ja katsoa, miltä tuntuu ja kuinka paljon sataa. No, satoi paljon, ja kiertueet oli peruttu.









Sade alkoi yltyä, joten lähdimme ajamaan edelleen, tavoitteenamme päästä sisämaahan 101:lle, jota kautta palata San Luis Obispoon. No, sitä ei arvannut, että mutkatietä riitti Carmeliin asti, ennenkuin siitä pääsi minnekään muualle. Lisäksi Sami alkoi olemaan flunssaisempi.


Ostimme matkalta Spongebob-kuumemittarin, flunssalääkkeitä ja energiajuomaa. Kun vihdoin pääsimme takaisin kaupunkiin, kävimme hakemassa juotavaa ja syötävää hotellihuoneelle ja otimme siellä iisisti.
Seuraavana aamuna söimme aamiaisella hyvää piirakkaa ja tsekkauduimme ulos ja lähdimme kohti San Franciscoa. Ja ette ikinä arvaa, kumpi meistä ajoi?

Oli se aika hurjaa.
Selvisimme onneksi hengissä perille. Lilli tykkää cruise controlista ja automaattivaihteista.

Luonnollisesti aurinko alkoi paistamaan, kun pääsimme kotiin. Toivottavasti Samin flunssa helpottaa ennenkuin lähdemme lentämään Suomeen.

Sosiaaliset eläimet

Niin, se melkein unohtui raportoinnista, että viime viikolla tapasimme lyhykäisesti Jaria ja Tiinaa, jotka olivat kadehdittavalla San Francisco - Las Vegas - Los Angeles -reissulla. Suuret kiitokset Eväsleivästä (paketillinen jo syöty), suklaasta ja salmiakista. Tarpeeseen tuli, ja kaikki suosikit oli mukana, eli Hapankorput ja Oivat.

Lisäksi tällä viikolla meitä viihdytti tuleva Luxus USA:lainen Janne. Sekä Scott, joka on kotoisin täältä, mutta töissä Luxuksella Helsingissä. Oli täällä auttamassa vanhempiensa viinitilan perustamisen kanssa. Ja minä ja Janne kävimme heillä kotona illallisella. Oli kyllä hyvvee lasagnea! Ja kaksi ihunaa koiraa, perhoskoira ja kultainen noutaja.
Sami oli liian väsynyt lähteäkseen yhtään minnekään, mutta onneksi tuli silti lähdettyä poikien matkaan. Oli ihan hauskaa, vaikka puheenaiheet olivatkin vähän vaikeita (mobiilisovellukset, rahapolitiikka ja itä-euroopan kulttuuri).

Uusi pää.

Höntti kuva, mutta tukan siitä näkee. Se olla oranssi. Ja hauskasti monisävyinen. Hiusmallius nro 3 kannatti. Nyt vielä vähän säikähtää joka kerta, kun peiliin katsoo, mutta eiköhän siihen kohta totu. Sitä edellistä leikkaustakin vähän paranneltiin. Mikä on hyvä.

Shoppailurintamalta voin kertoa, että tuhlasin myös Guessin laukkuun. Toin samaisia laukkuja tytöille jouluna, hinta silloin reilun satasen. Nyt ostin (sen pienemmän mallin) kolmellakympillä. Ta-daaah! Ja siis on se ihan aito, ei mikään autonperäloosteriostos.

Ostin myös MiracleSuit-merkkisen uimapuvun, jolla minäkin saan vyötärön. Sekin oli alessa. Ja se on pinkki-musta. Pinkki!

Loma loma loooooomaaa!

Suorastaan kamalien muutaman viikon jälkeenisoimmat työrupeamat ovat Samilta ohi. Päätimme juhlistaa tilannetta pitämällä Samin edelliskesän kesälomia vähän pois ja lähtemällä reissuun.

Kohteena on tällä kertaa paikkakunta nimeltä San Luis Obispo.
Hienoja valokuvia sieltä lähimailta löytää täältä: http://www.flickr.com/photos/awfulsara/sets/102589/

Ohjelmassa meillä on aika paljon luonnon ihmeiden tutkailua. Ajamme etelään Fernon kautta, jossa kirsikka, persikka ja mantelipuiden pitäisi olla täydessä kukassa. Saas nähdä. Ikävä puoli suunnitelmissamme on se, että tänä viikonloppuna Tyyneltämereltä tulloopi myrsky. Ja joka paikassa Meksikoon asti on vähän sateista ja kylmää lomamme aikana. Mutta emme anna sen häiritä.



Läheisessä luonnonpuistossa on kaunis pieni vesiputous (kuvassa), lisäksi lähellä on paikka, jossa parhaillaan elephant sealsit, jonkinlaiset hassut hylkeet, on pariutumassa ja poikaset on juuri syntyneet. Valaat ovat myös parhaillaan liikkeellä, muuttavat poikasten kanssa parhaillaan takaisin pohjoiseen. Lisäksi rannoilla on saukkoja.





Luontolinjalla jatketaan, ja yksi kohde on perhoslaakso. Tuhansia perhosia viettää talvea yhdessä tietyssä paikassa. Sen pitäisi olla melkoisen kaunis. (paitsi jos sataa ja ne vaan kyyhöttää paikallaan).

Lisäksi pitäisi olla luonnonkukkia ja kaikkea kivaa ja keväistä. Viimeksi olimme samoilla seuduilla heinäkuussa ja sitten silloin syksyllä. Nyt pitäisi olla ihan erinäköistä. Vihreää.

Ainakin jotain voi puuhailla myös sisätiloissa:
http://www.hearstcastle.com/tours/index.asp

Wikipedia: "William Randolph Hearst oli yhdysvaltalainen kustantaja ja sanomalehtimiljonääri. Hearst kuuluu modernin sanomalehdistön tärkeimpiin teknisiin kehittäjiin, mutta samalla häntä pidetään yhtenä keltaisen lehdistön ja sensaatiojournalismin isistä.

Hearst sijoitti imperiuminsa keskuksen San Simeoniin Tyynenmeren rannalle, isältään perimälle ranchille. Sinne hän rakennutti Hearst Castlen, suunnattoman linnan, jota rakennettiin liki keskeytyksettä vuodesta 1919 Hearstin kuolemaan 1951 asti. Hearst Castle on valtava rakennuskompleksi joka jäljittelee melko sekavasti historiallisia rakennustyylejä; esimerkiksi sen päärakennus muistuttaa espanjalaista katedraalia. Hearst rahtautti linnaansa Euroopasta ja Egyptistä tukuittain antiikkihuonekaluja, taideteoksia ja jopa kokonaisia interiöörejä. Puutarhassa on aito roomalaisen temppelin pääty, jonka Hearst osti Euroopasta ja siirrätti paloina Kaliforniaan. Linnaan kuului 56 makuuhuonetta, kaksi jättikokoista uima-allasta (yksi ulkona ja yksi sisällä), elokuvateatteri, lentokenttä ja maailman suurin yksityinen eläintarha.

Hearst Castle oli 1920- ja 30-luvuilla yksi Hollywoodin ja koko Yhdysvaltojen seurapiirielämän keskuksia. Hearstin linnaan saivat kutsuja valkokankaan kirkkaimmat elokuvatähdet, kuten Charles Chaplin, Cary Grant ja Marxin veljekset, sekä myös suurmiehet ja poliitikot, kuten Yhdysvaltan presidentti Calvin Coolidge ja Britannian tuleva pääministeri Winston Churchill. Vieraat saapuivat joko lentäen Hearst Castlen omalle lentokentälle tai rautateitse Hearstin yksityisellä junalla." Lue lisää: http://fi.wikipedia.org/wiki/William_Randolph_Hearst

San Luis Obispossa on kaksi koulua, jonka takia kaupunki ei ole ihan niin unelias kuin muut lähipikkukaupungit. Se sijaitsee pienen joen varrella, mutta ei kaukana merestä. Kuvissa se on ainakin vaikuttanut söpöltä.

Tukikohtamme on pieni Bed&Breakfast nimeltä Le Petit Soleil. Aamupalalla tarjotaan tuoreita, itseleivottuja piirakoita ja leivonnaisia ja lättyjä, illalla viiniä ja pientä naposteltavaa. Huoneet on sisustettu ranskalaisittain. http://www.petitsoleilslo.com/index2.html

Jos sade alkaa tuntua liian kalsealta, kaupungissa on kaksi elokuvateatteria. Niistä toinen on kalifornian ainoa täysin aurinkoenergialla toimiva teatteri.

Veikkaisin, että reissusta tulee kiva.

Niin, ja otettiin avoauto.

Joka Kodin Asuntomarkkinat

Alunperin haavealueenamme oli Cole Valley. Se on Haightin vieressä oleva piskuinen asuinalue, jossa on söpöjä taloja. Ikävä kyllä alueella hyörii vähän liikaa Haightilta kodittomia narkkareita, jotka asuvat Golden Gate Parkissa, että olemme päätyneet muuttamaan ajatustamme hyvästä asuinalueesta. Lisäksi siellä ei oikein vapaudu meidän kokoisia asuntoja meille sopivaan hintaan.




Uusi ykkösalueemme on Noe Valley. Castro on myös listalla, mutta suuri osa Castrosta on modernimpia taloja ja se rajautuu lähinnä Market Streetille, mikä nyt ei ole sijaintina melun takia mikään ideaali. Lisäksi tuntuisi hölmöltä ehkä asua homoalueella, kun on heteroaviopari.

Uusin juttu on se, että tajusin, että osa Missionista, eli latinoalueesta, on periaatteessa samanlaista kuin Noe, mutta inasen edullisempaa. Mission-Dolores, eli Dolores Parkin ympäristö, on nyt mukana. Aikaisemmat Missionin kokemukset rajoittuivat taannoiseen bussiseikkailuun Mission Streetillä ja yhtenä iltana syvällä Missionissa käytyyn meksikolaiseen ravintolaan. Se on kyl aika ghettoa paikoittain. Mutta nousevaa aluetta etuosaltaan.

Ja koska Noe ja Mission ovat keskellä niemeä ja kukkuloiden suojaamana, on siellä useimmin aurinkoista kuin muualla. Rakennuskanta on pientä viktoriaanista ja edwardiaanista, ja ihmiset nuoria ja demokraatteja. Sinne siis.

Twin Peaks ja Bernal Heights on hylätty lähinnä sen takia, että ne tuppaavat olemaan vähän syrjässä julkisista kulkuyhteyksistä. Twin Peaks on vuori, joten kipuaminen on pakollista, ja talokanta on siellä isolta osin 60-luvun kerrostaloja. Bernal on nousussa oleva alue, joka kuitenkin sisältää liian rumia taloja. Enemmän sellaisia rintamamiestalojen näköisiä.

Olen jaksanut päivittäin katsella asuntoilmoitukset läpi, mutta on kyllä kiva, että kohta niitä voi alkaa katsomaan ihan oikeasti.

Meidän checklisti:

• Julkiset lähellä
• Kohtuullinen keittiö, ei keittokomero, tiskikone
• Pieni talo, ei kerrostalokompleksi
• Ei kokolattiamattoja, korkeintaan makkarissa
• Huoneita saisi olohuoneen lisäksi olla kaksi
• Ulkoalue, piha tai parveke, voi olla jaettu
• Takka olisi plussaa.
• Pesukone talossa olisi plussa.
• Parkkipaikka olisi plussa.

Vuokraisäntä maksaa yleensä vesimaksun ja roska+kierrätysmaksun, mutta vuokralainen maksaa itse sähkön ja kaasun. Tästä tulee yleensä isoin lasku kuussa, noin 60 dollarista satasiin, riippuen huoneiston koosta ja etenkin lämmitystavasta. Siinä vaiheessa, kun itse maksaa lämmityksestä, aion kyllä panostaa ikkunoiden eristämiseen. Tässä nykyisessäkin kämpässä ikkunoissa on sentinkokoisia rakoja. Todella tehokasta siis lämmittää.

Craigslist-saalis, joka olisi just sitä, mitä halutaan:
http://sfbay.craigslist.org/sfc/apa/575234176.html

Kevät!

Kauniin ilman ja talossa tehtävän putkiremontin (vesi oli taas poikki viisi tuntia) lähdin ulos. Satunnaisen kaupoissakiertelyn ja mukavan lounaan jälkeen päätin, että voisin lähteä joskus jonnekin vähän kauemmaksikin.

Lisöksi yksi tämän kaupungin julkisista liikenneyhteyksistä oli vielä kokeilematta: streetcar. Niitä on monenlaisia ja monenvärisiä, mutta kaikki ne ovat todella hienoja, 30-luvun streamline-tyylisiä retrohienouksia. Minä matkustin mallissa "Los Angeles". Kyseinen kärry on rakennettu vuonna 1948.



Lisää aiheesta ja kuvia: http://www.streetcar.org/mim/streetcars/fleet/pcc/index.html

Täällä on siis neljänlaisia julkisia: bussit, jotka kulkevat myös sähköllä ja ottavat virtansa katujen yllä olevista johdoista. Busseja on eniten. Sitten on kuuluisat cable carit, jotka liitelee mäkiä ylös ja alas. Nää on olleet olemassa mun arvauksen mukaan 1800-luvulta. Sinänsä eri kuin muut kulkuneuvot, että näissä matkustaminen maksaa vitosen per reissu. Muissa kun saa matkustaa 1.50 hintaan monta tuntia samalla lipulla. Cable careissa matkustaa pääasiassa turisteja sekä ihmiset, joilla on Munin kuukausipassi. Usein on tehnyt mieli hypätä cable carin kyytiin mäkiä kivutessa, mutta ei raaski.

Sitten on tavalliset Munit, eli ratikka-metrot, jotka menee välillä maan alla ja välillä pinnalla. Nää on tylsiä ulkonäöltään, mutta olisi kiva asua lähellä tällaisen reittiä. Tosin ei ihan vieressä, koska ne kirskuu vähän, kun menevät ja jarruttavat.


Sitten on tietysti vielä Bart. Bartilla pääsee kaupungin ulkopuolelle ja lentokentälle. Nää näyttää enempi metroilta. Ja usein menee samalta asemalta kuin Munit.



Nyt on enää siis kokeilematta lautat.

Niin, ja mitä sitten tein, kun pääsin perille? Olin rohkeasti lähtenyt ilman karttaa liikenteeseen, ja suuntasin Castrolta Dolores Streetille ja löysinkin Dolores Parkin. Täällä on ollut jonkin aikaa todella lämmintä ja mukavan keväistä. Puisto oli täynnä nuoria ihmisiä ja söpöjä koiria. Muutama rohkea jopa otti aurinkoa. Itse lueskelin aamulla ostettua kirjaa, ja söin lounaan jämät doggiebagista. Jonka nimitys oli osuva siinä mielessä, että kun kaivoin ruokaa esille, minut piiritti välittömästi koiralauma. Kuolaten.

Mukavaa kyllä, kun tulemme seuraavan kerran tänne, meillä pitäisi olla viisumit kätösissä ja voi oikeasti alkaa etsimään kämppää. Dolores Street palmuineen on kyllä korkealla sillä listalla.

Vetisiä valintoja

...onpa muuten joskus vaikea keksiä otsikkoa, joka ei olisi mallia "ostin Brita-kannun". No, se on kuitenkin asian ydin. Tähän saakka olemme juoneet vetemme muovipulloista. Hanavesi täällä olisi täysin juotavaa, jos meidän asuntomme korkeudelle tulisi kylmää vettä hanasta ja se, mitä sieltä tulisi, ei maistuisi kloorille ja kuolemalle.

Vetemme täyttää jääkaapin alahyllyn melkein kokonaan, ja aiheuttaa paljon turhaa jääkaapin oven auki pitämistä, kun koittaa hissuksiin lorottaa vettä lasiin. Pullon koko on 2.5 gallonaa, vähän vajaa 10 litraa siis. Tein laskelmia, ja tulin siihen tulokseen, että suodatinkannu olisi ainakin kevyempi vaihtoehto kantaa, ja todennäköisesti ajan mittaan edullisempi. Varsinkin, kun ostin suodattimiksi saksalaisia Annoja virallisten Britojen sijaan.

Samalla mukaan tarttui patterikäyttöisiä valoja komeroon. Ja uudelleenladattavia pattereita.