Tyttö, Cortney, työskenteli Vidal Sassoonilla, jossa hänen koulutuksensa oli vielä kesken. Treenimalliksi minut haluaisi. No, tottakai suostuin.
Lopputulos?
Niin "hieno" tukka, että tämä pipo on paremman näköinen kuin se tukka.
Malli on huonolla tapaa kasari. Todella terävä ja kulmikas. Takaraivoni on kuin pikkupojalla vuonna 1991, se on keritty (pitäisi aina juosta karkuun, jos kampaaja ottaa surisevan koneen esille ja nyrhii sillä hiuksia) hyvin hyvin lyhyeksi. Päälle jätettiin pidempiä hiuksia, jotka kampaajan visiossa kammattiin kaikki yhdelle sivulle. Hiuksiani föönattiin kyseiseen asentoon kymmenisen minuuttia, eikä ne pysyneet siltikään, vaan keesi valui suoraan silmille. Siihen asentoon, mihin minä itse ne saan, pääni muistuttaa lähinnä jälleen ala-asteen poikien kampauksia. Ihan ehta kolmionmallinen pottamalli. Jesh.
Ja miksi suostuin tällaiseen malliin?
Koska kampaus esiteltiin minulle sellaisena, joka kampaajalla itsellään oli. No, Cortneyn itsensä tukka oli sellainen söpö pixie-leikkaus, jossa oli sivuunkammattu otsis ja rokahtavan pörröinen muilta osin. Kohtuullisen lyhyt, juu, siihen olin valmis. Ehkä se oli leikkaajasta tai hiustyypistä kiinni, mutta mun pää on siis tosiaan hyvinkin siisti ja kliininen armeijaleikkaus.
Kaikista inhottavimmalta tuntui, kun ohjaaja tuli lopuksi sanomaan, että tulos oli huono. Eri puolet olivat eri mittaiset, eikä kampaus taittunut sillä tavalla, kuin sen oli tarkoitus. Lisäksi lyhyet kohdat kasvaessaan tulevat törröttämään päällyhiukset palmuksi.
Sitä odotellessa ostan lisää pipoja.
No comments:
Post a Comment